UN Photo/MB

Kongon tasavallan pääministeri Patrice Lumumba vierailulla YK: n päämajassa New Yorkissa. (24.heinäkuuta 1960)

Patrice Lumumba, itsenäisen Kongon valtion ensimmäinen pääministeri, oli käytännössä vallassa vain kymmenen viikkoa, mutta hänestä on tullut myytin ja legendan hahmo — toisille marttyyri, toisille hirviö. Belgian siirtomaavallan aikana Lumumba oli toiminut ensin postivirkailijana ja sitten olutmyyjänä. Hän oli kirjoittanut älykkään ja jopa humoristisen kirjan, Congo, Mon Pays, maansa koettelemuksista Belgian alaisuudessa, jossa hän näytti näkevän Kongon tulevaisuuden yhteistyönä belgialaisten kanssa siirtyäkseen holhouksesta, heimoasioista ja kolonialismista itsenäisyyteen ja kansalliseen yhtenäisyyteen. Belgialaiset pidättivät hänet mouvement Nationale Congolais ’ n (MNC) johtajana ensimmäistä ja ainoaa kertaa vuonna 1959 Staneyvillessä järjestetyn äänekkään mielenosoituksen jälkeen, ja hänet vapautettiin osallistumaan kiireesti koolle kutsuttuun Brysselin pyöreän pöydän kokoukseen, joka pohjusti Kongon itsenäistymisen. Itsenäisyyden lähestyessä hänet nimitettiin pääministeriksi.

24.heinäkuuta 1960 – Kongon tasavallan virkamiesten saattamana pääministeri Patrice Lumumba saapuu New Yorkin kansainväliselle lentokentälle. Hän oli kertonut, että hänen matkansa tarkoituksena oli luoda suora yhteys YK: n pääsihteeriin Dag Hammarskjöldiin, jotta hänen maansa ongelmiin löytyisi nopea ratkaisu. UN Photo

Lumumban ensimmäinen suuri tilaisuus koitti 30.kesäkuuta 1960 Kongon itsenäisyysjuhlallisuuksissa. Belgian nuori kuningas Baudoin oli hirmuisen kuningas Leopold II: n pojanpoika, jonka raiskaus Kongossa oli Euroopan siirtomaahistorian rumin episodi. Itsenäisyysjuhlassa Baudoin piti omituisen holhoavan puheen, jonka aikana hän ylisti kauhistuttavan esi-isänsä saavutuksia.

Kongon ensimmäinen presidentti Joseph Kasa-Vubu vastasi kuninkaan irvokkaisiin kommentteihin myötämielisesti ja antoi Lumumballe aikaa kääntää oma puheensa Belgian kolonialismin ankaraksi tuomitsemiseksi. Hän sanoi:” me olemme tienneet ironioita, solvauksia ja iskuja, joita jouduimme kokemaan aamuin, päivin ja öin, koska olimme mustia.”Lumumban puhe sai kongolaisten viheliäiset henget närkästymään heidän kolonialistisesta menneisyydestään ja hänestä tuli yhdessä yössä todellinen kansallinen johtaja. Belgialaiset olivat kauhuissaan. He eivät olleet tehneet yhtään mitään valmistaakseen kongolaisia itsenäisyyteen siinä uskossa, että sen jälkeen asiat jatkuisivat hyvin pitkälti kuten ennenkin. Heidän uudella Pääministerillään ei selvästikään ollut aikomustakaan antaa sen tapahtua.

viisi päivää itsenäistymisen jälkeen Force Publique, Kongon armeija, jossa ei ollut ainuttakaan afrikkalaista upseeria, kapinoi ja heitti belgialaiset upseerinsa ulos. Johtajaton armeija alkoi ahdistella ja hyökätä Belgian siviiliväestöä vastaan, joista suurin osa pakeni paniikissa maasta jättäen laajan alueen ilman hallintoa tai turvallisuutta. Tuloksena oli anarkia. Belgialaiset lähettivät laskuvarjojoukkoja näennäisesti suojelemaan jäljellä olevaa valkoista väestöä, mutta kuten kongolaiset näkivät asian, palauttamaan Belgian vallan. Seurasi sekava taistelujen sarja useimmissa suurissa kaupungeissa, ja vain kymmenen päivää itsenäistymisen jälkeen sekasortoa pahensi Kongon rikkaimman maakunnan Katangan irtautuminen belgialaisittain.

epäonnistuttuaan saamaan presidentti Eisenhowerin lähettämään Yhdysvaltain merijalkaväkeä Lumumba ja Kasa-Vubu pyysivät apua Yhdistyneiltä kansakunnilta, ja turvallisuusneuvosto äänesti suuren rauhanturvajoukon valtuuttamisesta viemään belgialaiset joukot pois Kongosta ja palauttamaan ainakin vähimmäistason yleistä järjestystä ja hallintoa. Ensimmäiset 3 000 YK: n sotilasta Afrikan maista saapuivat kolmen päivän kuluessa ja seuraavat 10 000 lisää kahden seuraavan viikon aikana. Suuri YK: n siviilityöryhmä täytti julkishallinnon tyhjiön — lentokentät, sairaalat, viestintäyhteydet, keskuspankki, poliisi jne. – ja alkoi opettaa kongolaisia johtamaan maataan. Ralph Bunche johti tätä täysin improvisoitua operaatiota, minä olin hänen pääavustajansa.

Lumumba osoittautui uskomattoman vaikeaksi auttaa. Hän oli ymmärrettävästi ymmällään ongelmien vyörystä, joka oli langennut hänen täysin kokemattoman hallituksensa niskaan. Hän oli juovuksissa epätavallisesta vallasta ja yliampuva maailman lehdistössä, joka oli tehnyt hänestä yhdessä yössä julkkiksen. Hän reagoi väkivaltaisesti niihin, jotka eivät heti olleet samaa mieltä hänen kanssaan, niin että järkevä keskustelu oli käytännössä mahdotonta. Hän ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta hallituksen välttämättömään kovaan työhön-ainoastaan sen politiikkaan ja julkisuuteen. Hän vaikutti usein, kuten Bunche asian ilmaisi, olevan ”Jumalan vihainen nuori mies.”

keskustelussa Lumumba oli poikkeuksellisessa määrin mercurial. Hän uhkasi ensin väkivallalla kostolla ja seuraavaksi hän vetosi laajoihin ja moninaisiin avustusmääriin. Hän näytti uskovan, että aseellinen voima ratkaisisi hänen suurimmat ongelmansa — Belgian joukkojen läsnäolon tai Katangan irtautumisen — vaikka hänen oma armeijansa ei kyennyt mihinkään johdonmukaiseen toimintaan ja YK: n rauhanturvaajia kiellettiin käyttämästä voimaa tai puuttumasta Kongon sisäisiin asioihin. Lumumba raivostui huomattuaan, että YK aikoi saada belgialaiset joukot pois katangasta neuvottelemalla, eikä aikonut nujertaa separatistista Katangaa voimakeinoin. Jossain vaiheessa hän kysyi vihaisesti, miksi Hammarskjöld oli lähettänyt” ce Nègre Americainin ” (Ralph Bunche) Kongoon. Vastasin, että Hammarskjöld oli lähettänyt maailman parhaan miehen hoitamaan tällaista sotkua ja että hänen pitäisi pitää itseään hyvin onnekkaana, kun hänellä on hänet. Hän ei palannut tähän aiheeseen.

Lumumban kärsivällisyyden, kokemuksen tai maalaisjärjen puute teki vaarallisemmaksi hänen valtavat voimansa kansankiihottajana. Hänen yleensä kansallisessa radiossa toistamansa uhkaukset saattoivat johtaa suuriin, vihamielisiin mielenosoituksiin sekä fyysisiin hyökkäyksiin sekä häntä auttaneita YK-ihmisiä että hänen kotimaisten vastustajiensa alati laajenevaa joukkoa vastaan. Hän näytti päättäneen ympäröidä itsensä jännityksellä, pelolla ja kaunalla.

25.heinäkuuta 1960 – pääministeri Lumumba (vas.) keskustelee Kongon tasavallasta kotoisin olevan kollegansa kanssa hieman ennen tiedotustilaisuutta vieraillessaan YK: n päämajassa New Yorkissa. UN Photo

Neuvostoliitolla oli hyvin suuri lähetystö Leopoldvillessä, eikä voinut olla epäilystäkään siitä, että heidän tarkoituksenaan oli hallita Kongoa Lumumban kautta. Neuvostoliittolaisia ”neuvonantajia” ilmaantui jatkuvasti pääkaupungin yllättäviin nurkkiin, kuten keskuspoliisiasemalle tai puhelinkeskukseen. Länsimaiset tiedotusvälineet alkoivat kutsua Lumumbaa Neuvostoliiton kätyriksi, mitä myöhemmin lisäsi hänen vetoomuksensa Neuvostoliiton sotilaallisen avun puolesta ja se, että hänen poliittiseen tukikohtaansa, Stanleyvilleen, saapui yksitoista neuvostoliittolaista kuljetuskonetta, joissa oli teksti ”Republique du Congo” ja Kongon lippu. Itse asiassa Lumumba oli kiihkeä nationalisti, joka ei juurikaan ollut kiinnostunut ideologiasta eikä erityisesti kallistunut Neuvostoliittoon tai kehenkään muuhunkaan suuntaan. Hän oli pohjimmainen löysä tykki, joka oli valmis ottamaan vastaan apua mistä tahansa lähteestä, joka oli halukas antamaan sitä. Eräs hänen myöhemmistä vuodatuksistaan antoi hyvän esimerkin hänen mielentilastaan. Hän uhkasi karkottaa YK: n väkisin Kongosta, koska emme olleet suostuneet sotimaan hänen vastustajiaan vastaan, ja lausui: ”s’ il est nesséssaire de faire l ’appel au diable pour sauver le pays, je le ferai sans hésitation, persuadé qu ’avec l’ appui total des Soviets, je sortirai malgré tout victorieux.”Neuvostoliittolaisten olisi ollut mahdotonta sietää tällaista johtajaa pitkään, mutta toinen suurvalta vapautti heidät tämän vaikean valinnan välttämättömyydestä. Syyskuun alussa, kun Lumumba oli pyytänyt Neuvostoliiton sotilaallista apua, CIA sai valtuudet salamurhata hänet ja rohkaista kaikkia juonia häntä vastaan. CIA: n puolivillaiset salamurhayritykset kuitenkin turhautuivat Lumumban asuntoa suojeleviin YK: n vartijoihin.

Lumumban muuttuessa vähitellen järjenvastaisemmaksi hän raivostui pienimmästäkin mielipide-erosta tai kuvitellusta vähäisestä. Jotkut sanoivat, että hän käytti huumeita, toiset, että häntä manipuloi huonomaineinen salaseura, jonka omatekoiset ulkomaiset neuvonantajat olivat liittyneet häneen. Näihin kuuluivat Guinealainen kurtisaani (Madame Blouin), jugoslavialainen puoskari, ääriradikaali ranskalainen ulkosuomalainen ja hullu Ghanan suurlähettiläs. Hän katkaisi kaikki yhteydet Hammarskjöldiin ja Buncheen Hammarskjöldin kieltäydyttyä ottamasta häntä mukaansa johdattaessaan ensimmäiset YK-joukot separatistiseen Katangaan. (Lumumban läsnäolo olisi varmasti keskeyttänyt retkikunnan ja todennäköisesti surmauttanut myös itsensä ja Hammarskjöldin.)

Mitä pientä todellista voimaa Lumumba oli käyttänyt tuhoisasti. Yrittäessään kukistaa separatistisen liikkeen Kasain maakunnassa (”Timanttivaltio”) ja sitten vallata Katangan, hän käytti Neuvostoliiton kuljetuskoneita nostaakseen kasaihin täysin hajanaisen Kongon armeijan yksiköitä. Logististen järjestelyjen puuttuessa sotilaiden oli elettävä maasta käsin. Ryöstely ja raiskaukset rappeutuivat Luba-kansan verilöylyksi, joka on Kongon kahdestasadasta heimoryhmittymästä menestynein ja edistynein. Ei ole yllättävää, että Lubasta tuli Lumumban raivokkaimpia vihollisia.

26. Sen tuloksena sovittiin Kongon itsenäistymispäiväksi 30. kesäkuuta 1960. Patrice Lumumba oli vangittu ennen kokousta, koska hänet oli pidätetty itäisessä Kisanganin kaupungissa tapahtuneen mellakan yhteydessä, mutta hänet vapautettiin ja hänen annettiin osallistua konferenssiin. Tässä, Belgian pääkaupungissa, hän nostaa kätensä näyttääkseen vammansa kahlittuna. Kuva: Harry Pot, Nationaal Archief, Den Haag, rijksfotoarchief

24.heinäkuuta 1960 – Kongon kysymys oli kansainvälisen yhteisön ykkösprioriteetti 1960-luvun alussa, ja turvallisuusneuvosto keskusteli aiheesta säännöllisesti. Pian noustuaan maansa ensimmäiseksi pääministeriksi Lumumba matkusti YK: n päämajaan New Yorkiin. Hän oli kertonut, että hänen matkansa tarkoituksena oli luoda suora yhteys YK: n pääsihteeriin Dag Hammarskjöldiin, jotta hänen maansa ongelmiin löytyisi nopea ratkaisu. Täällä hänet nähdään vaihtamassa näkemyksiä Yhdistyneen arabitasavallan suurlähettilään Omar Loutfin kanssa hieman ennen laajempaa Kongoa käsittelevää tapaamista. YK: n kuva

15.helmikuuta 1961 – Lumumban kuolema vankeudessa yhdessä kahden kollegansa kanssa herätti tuomiota ympäri maailmaa. Turvallisuusneuvoston kokouksessa, joka pidettiin hänen poismenonsa johdosta, pääsihteeri Hammarskjöld sanoi: ”haluan ilmaista syvän pahoittelumme Herra Lumumban, Herra Okiton ja Herra Mpolon salamurhasta. Se, mitä on tapahtunut, on vastenmielinen rikos niitä periaatteita vastaan, joiden puolesta tämä järjestö seisoo ja joiden puolesta sen täytyy seistä.”Tässä näkyy, että slovenialaiset nuoret Mariborin kaupungissa osallistuvat Lumumban kuoleman johdosta järjestettyyn mielenosoitukseen. (Kuva: Danilo Škofiè)

” Edellinen Seuraava ”

tämä hirmuteko herätti lopulta presidentti Kasa-Vubun ja amerikkalaisten rohkaisemana hän erotti Lumumban mielivaltaisesta hallinnasta ja maan syöksemisestä sisällissotaan. Lumumba vastasi myös radiossa erottamalla Kasa-Vubun ja kehottamalla Kongon kansaa nousemaan ja Kongon armeijaa kuolemaan hänen mukanaan. Koska Länsi tuki Kasa-Vubua ja Neuvostoliitto Lumumbaa, Kongo oli nyt kylmän sodan linjoilla YK: n operaation ollessa keskellä. Jo ennestään valtava tehtävämme pitää maa käynnissä ja estää sisällissota kävi lähes mahdottomaksi.

muutamaa päivää myöhemmin asioita mutkisti entisestään Lumumban esikuntapäällikön, eversti Joseph Mobutun loikkaus. Mobutu ilmoitti amerikkalaisten kehotuksesta radiossa ottavansa hallituksen johtoon ”teknikkojen komissiolla” ja liittoutui Kasa-Vubun kanssa. Näin hänestä tuli tosiasiallinen, joskin laiton, hallituksen päämies.

Lumumba, jota suojeli pataljoona YK: n joukkoja, jatkoi elämäänsä eristyksissä pääministerin virka-asunnossa, mutta hänen valta-aikansa olivat ohi. Kun YK: n yleiskokous Yhdysvaltojen voimakkaan painostuksen alaisena äänesti Kasa-Vubun ja Mobutun tunnustamisesta Kongon edustajapaikan laillisiksi miehittäjiksi YK: n yleiskokouksessa, hän tiesi pelin olevan pelattu. 25. marraskuuta 1960 Lumumba poistui trooppisen kaatosateen aikana salaa his Residencen turvasta ja lähti rummuttamaan tukea muualle maahan matkallaan Stanleyvilleen. YK: n joukot, joiden ei sallittu sekaantua Kongon sisäiseen politiikkaan, määrättiin olemaan auttamatta tai puuttumatta Lumumban etenemiseen tai hänen takaa-ajajiensa liikkeisiin. Tämä oli kohtalokas päätös. Mwekassa laajalla alueella eli Kasaissa Mobutun sotilaat saivat hänet kiinni. Hänet vangittiin sotilasleirille Thysvilleen, leopoldvillen ja Atlantin puoleenväliin.

jo vankeudessa Lumumban kiistaton karisma sai Kasa-Vubun ja Mobutun ja ehkä myös Yhdysvaltojen ja Belgian hermostumaan. Niinpä Hammarskjöldin ja hänen edustajiensa vaatiessa hänen vapauttamistaan Kasa-Vubu ja Mobutu etsivät belgialaisten mentoriensa avulla keinoa päästä hänestä lopullisesti eroon. Heidän yksinkertainen suunnitelmansa oli luovuttaa hänet Kasain Luba-kansalle, joka halusi kostaa. (Luban johtaja Albert Kalonji oli vannonut tekevänsä Lumumban kallosta kukkamaljakon.) Ajatuksena oli laskeutua Lumumbaan Kasain Bakwangaan ja antaa Luban hoitaa loput, mutta viime hetkellä juonittelijoille selvisi, että YK: n joukot olivat vastuussa Bakwangan lentokentästä. Lumumba ja hänen kaksi toveriaan, Joseph Okito ja Maurice Mpolo, ohjattiin tämän vuoksi Katangan Elizabethvilleen. Kasa-Vubu soitti Katangan separatistijohtajalle Moise Tshombelle ja kertoi, että ”kolme pakettia” oli tulossa ja että hän tietäisi, mitä tehdä niille. Tshombe kieltäytyi aluksi närkästyneenä olemasta missään tekemisissä juonen kanssa ja sanoi, ettei anna koneen laskeutua Elizabethvilleen. (Tshombe nauhoitti viisaasti tämän keskustelun, ja myöhemmin hän soitti nauhan minulle.) Kuitenkin Belgian voimakkaan painostuksen alla hän lopulta suostui siihen, että Lumumbaa kuljettanut kone voisi laskeutua Elizabethvilleen.

24.heinäkuuta 1960 – Kuvassa pääministeri Lumumba tapaa pääsihteeri Dag Hammarskjöldin (oik.) tämän vieraillessa YK: n päämajassa-molempien miesten oli määrä kohdata väkivaltaisia tarkoitusperiä Kongon tasavallassa 14 kuukauden kuluessa tapaamisestaan. UN Photo

koneessa varta vasten poimittu Luban vartija työskenteli vihatun vihollisensa yli niin julmasti, että Belgian lentohenkilökunta lukitsi itsensä ohjaamoon. Elizabethvilleen laskeutumisen jälkeen kone ohjattiin Lentokentän syrjäiseen nurkkaan, noin kolmensadan metrin päähän lähimmästä YK — asemapaikasta: ruotsalaisesta aliupseerista ja viidestä sotilaasta. YK: n sotilaat saivat kiikareillaan maailman viimeisen näkymän Kongon ensimmäisestä pääministeristä — verisenä, sidottuna ja silmät sidottuna, heitettynä kiitoradalle kahden toverinsa kanssa ja sitten kiireesti ajettuna pois.

syrjäisessä talossa pensaikossa Katangan ministerit ja jotkut belgialaiset alistivat Lumumban rippeet uusiin pahoinpitelyihin. Tämän jälkeen Lumumba, Okito ja Mpolo ajettiin syrjäiselle alueelle, teloitettiin ja haudattiin mataliin hautoihin. Seuraavana päivänä ruumiit kaivettiin ylös, paloiteltiin ja liuotettiin rikkihappoon. Lumumbasta ja hänen kumppaneistaan ei jäänyt mitään tunnistettavaa. Patrice Lumumba oli 36 – vuotias.

Tshombe ja hänen belgialaiset käsittelijänsä vakuuttivat YK: lle, että Lumumbasta ja hänen kumppaneistaan pidetään hyvää huolta, vaikka, ei ihme, he eivät suostuneet tapaamaan heitä. Lähes kuukautta myöhemmin Godefroid Munongo, Katangan synkkä sisäministeri, ilmoitti Lumumban paenneen ja joutuneen ”lojaalin kylän” asukkaiden vangiksi ja tappamaksi, mutta oli yleisesti epäuskoinen. Se sai aikaan rajun maailmanlaajuisen reaktion. Belgian ja Yhdysvaltain suurlähetystöihin hyökättiin, ja YK: n turvallisuusneuvoston katsomon lehterillä puhkesi mellakka. Hammarskjöldistä tuli monissa maissa radikaalin vasemmiston syntipukki, ja Neuvostoliitto tuomitsi hänet avunannosta murhaan.

Lumumban salamurha oli raaka ja rähjäinen julmuus. Mobutu ja Belgian hallitus suunnittelivat sen palauttaakseen vaikutusvaltansa ja suojellakseen etujaan Kongossa. Yhdysvallat katsoi salamurhan läpi sormien, sillä se pelkäsi Lumumban muuttuvan afrikkalaiseksi Fidel Castroksi. YK ei puuttunut Kongon sisäpolitiikkaan, mutta se ei onnistunut pelastamaan Lumumbaa siinä vaiheessa-hänen pidätyksessään Mwekassa — kun se olisi mahdollisesti pystynyt siihen. Kukaan ei tule hyvin esiin tässä tarinassa.

varsinkin sorrettujen vähemmistöjen puolesta Lumumba näyttelee tänäkin päivänä kolonialismin ja länsimaisen kapitalismin ja ahneuden marttyyriä. Tosielämän Lumumba, jonka häntä auttaneet näkivät, herättää vain vähän kiinnostusta. Rohkea, älykäs, epävakaa ja kokematon nuori mies teki tuhoisan virheen. Lumumballa ei ollut koulutusta julkiseen vastuuseen, ja kun valta ja kuuluisuus yhtäkkiä tulivat hänelle, Kongon kaoottinen tilanne ja hänen oma persoonansa yhdessä osoittautuivat hänelle liikaa. Vaikka hän oli epäilemättä vilpitön pyrkiessään Kongon kansalliseen yhtenäisyyteen, hänellä ei ollut mitään käytännöllistä käsitystä siitä, miten päästä sinne, eikä kärsivällisyyttä ja kurinalaisuutta, jota tarvittiin niin vaikean tavoitteen saavuttamiseksi. Hän ei ollut kiinnostunut tehokkaan hallinnon työläästä työstä ja vaati pikaisia tuloksia ja ratkaisuja. Hän ei tiennyt tekojensa inhimillisiä seurauksia. Jos hänellä olisi ollut aikaa ja valtaa, hänestä olisi hyvinkin voinut tulla tyranneista pahin.

mikään tästä ei ole mikään tekosyy niille, jotka juonittelivat niin onnistuneesti tappaakseen hänet.