useimmat erotustekniikat koostuvat kromatografiakolonnista, stationäärifaasista ja liikkuvasta faasista, ja niissä käytetään yleistä terminologiaa. Siksi on parempi oppia joitakin kuvattu tekstikirja HPLC (Ref.1) yleiskatsauksena:

retentioaika $t_\mathrm{R}$ solute A voidaan määritellä ajaksi näytteen injektiosta yhdisteen eluutioaikaan, joka on otettu tiettyyn molekyylilajiin A (tunnettu tai tuntematon) kuuluvan piikin huipulta. Retentioaika ilmaisee, kuinka kauan yhdisteen A eluointi kolonnista (injektorista ilmaisimeen) kestää. Kromatografian tarvittavan pituuden arvioimiseksi käytetään viimeisen piikin retentioaikaa (jos näyte sisältää useita yhdisteitä) kromatografiassa. Yleensä molekyylilajilla A retentioaika voidaan merkitä muodossa $t_\mathrm{R}$(A) ja aika mitataan yleensä muodossa $\pu{min}$. Notaation osa ”(A) ” jätetään kuitenkin joskus pois, mutta $t_\mathrm{R}$ liittyy aina tiettyyn molekyylilajiin.

retentioaika riippuu paitsi tietyn molekyylin rakenteesta myös tekijöistä, kuten liikkuvien ja stationaaristen faasien luonteesta, liikkuvan faasin virtausnopeudesta ja kromatografiakolonnin mitoista. Retentioaika on yleensä ominaista tietylle yhdisteelle tietyssä erotuksessa. Tästä syystä retentioaika on kriittinen analysyyttien tunnistamisessa, kun niiden retentioaika on tiedossa (esim.standardien avulla).

erityisen kiinnostava separaatiossa on dead time $t_\mathrm{M}$, joka on aika, jonka pitelemätön molekyylilaji tarvitsee eluoituakseen kromatografisesta kolonnista. Dead time tunnetaan myös nimellä void time tai holdup time. Dead time $t_\mathrm{m}$ voidaan tulkita myös osana retentioaikaa $t_\mathrm{R}$(A) analyytille A, jonka tutkittava viettää liikkuvassa vaiheessa liikkuen sarakkeen läpi (tämä on syy subscrpt ”M” tarkoittaen liikkuvaa). Tämä parametri ei liity retentioprosessiin ja riippuu kolonnin virtausnopeudesta ja fysikaalisista ominaisuuksista (esim.pituus, halkaisija, stationäärifaasin huokoisuus). Retentioajan ($t_\mathrm{r}$) ja dead time-arvon ($t_\mathrm{m}$) välinen erotus edustaa aikaa, jolloin analyytin a säilytetään stationäärivaiheessa ($t_\mathrm{s}$). Tämä ero ilmoitetaan lyhentyneenä retentioaikana $t_\mathrm{s}$ (tai $T ’ _\mathrm{R}$), ja se ilmaistaan kaavalla:$$t_\mathrm{s}=t_\mathrm{R} – t_\mathrm{m}$$

arvo $t_\mathrm{M}$ saadaan tyypillisesti approksimaationa käyttämällä yhdisteitä, jotka säilyvät hyvin vähän, koska voi olla vaikea löytää yhdistettä, joka ei säily lainkaan kromatografisessa sarakkeessa. Esimerkiksi HPLC-ajojen aikana näytteen injektointiin käytetty liuotin (jos se on eri kuin liikkuva faasi) voi olla tällainen yhdiste, ja tämän liuotinpiikin retentioajaksi voidaan katsoa kuollut aika.