ennen vallankumousta ranskalainen yhteiskunta jakautui valtakunnan kolme säätyä eli säätyä – ensimmäinen sääty (papisto), toinen sääty (aatelisto) ja kolmas sääty (aatelittomat). Kun noin 27 miljoonaa ihmistä eli 98 prosenttia väestöstä, kolmas Estate oli selvästi suurin kolmesta – mutta se oli poliittisesti näkymätön ja käytti vain vähän tai ei lainkaan vaikutusvaltaa hallitukseen.

diversiteetti

kuten näin suuressa ryhmässä voi odottaa, kolmas Estate ylpeili huomattavalla monimuotoisuudella. Oli monia eri luokkia ja varallisuustasoja; erilaisia ammatteja ja ajatuksia; sekä maaseudun, maakuntien että kaupunkien asukkaita.

kolmannen säädyn jäsenet vaihtelivat alhaisista kerjäläisistä ja kamppailevista talonpojista kaupunkilaisiin käsityöläisiin ja työläisiin; kauppiailta ja kaupallisilta keskiluokilta maan rikkaimpiin kauppiaisiin ja kapitalisteihin.

kolmannen säädyn valtavasta koosta ja taloudellisesta merkityksestä huolimatta sillä ei ollut juuri mitään roolia ancienin hallinnon hallituksessa tai päätöksenteossa. Kolmannen säädyn pettymyksistä, epäkohdista ja kärsimyksistä tuli Ranskan vallankumouksen keskeisiä syitä.

talonpojat

talonpojat asuttivat kolmannen säädyn yhteiskunnallisen hierarkian alinta tasoa. Maanviljelijät muodostivat 82-88 prosenttia väestöstä, ja he olivat maan köyhin yhteiskuntaluokka.

vaikka varallisuus-ja tulotasot vaihtelivat, on kohtuullista olettaa, että suurin osa ranskalaisista talonpojista oli köyhiä. Hyvin pieni osa talonpojista omisti maata itsenäisesti ja pystyi elämään itsenäisesti yeoman-maanviljelijöinä. Suuri enemmistö oli kuitenkin joko feodaalisia vuokralaisia, vuokraviljelijöitä (vuokraviljelijöitä, jotka työskentelivät jonkun toisen mailla) tai lehtimiehiä (päivätyöläisiä, jotka etsivät työtä sieltä, mistä sitä löytäisi).

riippumatta heidän henkilökohtaisesta tilanteestaan valtio verotti ankarasti kaikkia talonpoikia. Jos he olivat feodaalisia vuokralaisia, talonpojat joutuivat myös maksamaan veroa paikalliselle seigneurilleen eli herralleen. Jos he kuuluivat seurakuntaan, kuten useimmat, heidän odotettiin maksavan vuosittain kymmenykset kirkolle.

näitä velvoitteita höllennettiin harvoin edes vaikeina aikoina, kuten huonoina satoina, jolloin monet talonpojat ajettiin nälkäkuoleman partaalle.

kaupunkilaiset

muut kolmannen säädyn jäsenet asuivat ja työskentelivät Ranskan kaupungeissa. Vaikka 1700-luku oli Ranskassa teollisen ja kaupunkimaisen kasvun aikaa, useimmat kaupungit jäivät verrattain pieniksi. Yli 50 000 asukkaan ranskalaisia kaupunkeja oli vain yhdeksän. Ylivoimaisesti suurin oli Pariisi, jossa oli noin 650 000 asukasta.

useimmat kaupunkien rahvaat saivat elantonsa kauppiaina, taitavina käsityöläisinä tai ammattitaidottomina työläisinä. Käsityöläiset työskentelivät muun muassa tekstiili-ja vaatetusvalmistuksen, verhoilun ja huonekalujen, kellojen valmistuksen, lukkosepän, nahkatavaroiden, vaunujen valmistuksen ja korjauksen, puusepän ja muurauksen aloilla.

muutamat käsityöläiset harjoittivat omaa yritystään, mutta useimmat työskentelivät suuryrityksille tai työnantajille. Ennen kuin käsityöläinen harjoitti liiketoimintaa tai sai työpaikan, hänen oli kuuluttava kiltaan, joka hoiti ja sääteli hänen omaa toimialaansa.

ammattitaidottomat työläiset työskentelivät palvelijoina, siivoojina, rahdinkuljettajina, vedenkantajina, pesunhoitajina, haukkaajina – lyhyesti sanottuna mitä tahansa, mikä ei vaatinut koulutusta tai killan jäsenyyttä. Monilla pariisilaisilla, ehkä jopa 80 000 ihmisellä, ei ollut lainkaan työtä: he selvisivät kerjäämällä, haaskaamalla, pikkurikoksilla tai prostituutiolla.

vaikea 1780-luku

kaupunkilaisten työläisten elämästä tuli yhä vaikeampaa 1780-luvulla. pariisilaiset työläiset uurastivat niukoilla palkoilla: 30-60 souta päivässä ammattitaitoisille työntekijöille ja 15-20 souta päivässä kouluttamattomille. Palkat nousivat noin 20 prosenttia vuotta 1789 edeltäneiden 25 vuoden aikana, mutta hinnat ja vuokrat nousivat samana aikana 60 prosenttia.

vuosien 1788-89 huonot sadot ajoivat pariisilaiset työläiset kuilun partaalle nostamalla leivän hintaa. Vuoden 1789 alussa neljän kilon leivän hinta Pariisissa nousi yhdeksästä sousta 14,5 sousiin, mikä oli lähes koko päivän palkka useimmille ammattitaidottomille työläisille.

Matalapalkkaisuutta ja elintarvikkeiden korkeaa hintaa pahensivat Pariisin surkeat elinolot. Majoitus pääkaupungissa oli niin niukkaa, että työläiset perheineen ahtautuivat yhteisiin ullakoihin ja likaisiin vuokrataloihin, joita useimmat vuokrattiin häikäilemättömiltä vuokranantajilta.

kun vuokrat pyörivät useassa soussa päivässä, suurin osa työntekijöistä säästyi jakamalla asuntoja. Monissa huoneissa oli kuudesta kymmeneen henkeä, joskaan 12-15 Henkeä per huone ei ollut tuntematon. Olosuhteet näissä vuokrataloissa olivat ahtaat, epähygieeniset ja epämukavat. Ei ollut lämmitystä, putkistoa tai yleisiä ablutioita. Wc-tilat olivat yleensä ulkopuolinen likakaivo tai avoviemäri, kun vesi haettiin käsin yhteisistä kaivoista.

vauras porvaristo

eivät kaikki kolmannen säädyn jäsenet köyhtyivät. Kolmannen säädyn yhteiskunnallisen hierarkian huipulla oli porvaristo eli kapitalistinen keskiluokka.

porvarit olivat liikemiehiä ja ammattilaisia, joilla oli tarpeeksi varallisuutta elää mukavasti. Talonpoikien tapaan myös heidän riveissään oli vaihtelua.

niin sanotut pikkuporvarit (’pikkuporvaristo’ tai ’pikkuporvaristo’) olivat pienimuotoisia kauppiaita, vuokranantajia, kauppiaita ja johtajia. Haute-porvaristo (’korkea porvaristo’) oli varakkaita kauppiaita ja kauppiaita, siirtomaiden maanomistajia, teollisuusmiehiä, pankkiireja ja rahoittajia, veromaanviljelijöitä sekä koulutettuja ammattilaisia, kuten lääkäreitä ja lakimiehiä.

porvaristo kukoisti 1700-luvulla muun muassa Ranskan talouskasvun, modernisaation, lisääntyneen tuotannon, keisarillisen laajentumisen ja ulkomaankaupan ansiosta. Haute-porvaristo nousi keskiluokasta itsenäisesti varakkaaksi, hyvin koulutetuksi ja kunnianhimoiseksi.

poliittiset pyrkimykset

heidän varallisuutensa kasvaessa kasvoi myös heidän halunsa yhteiskunnalliseen asemaan ja poliittiseen edustukseen. Monet porvarit kaipasivat pääsyä toiseen säätyyn. Heillä oli rahaa hankkia aatelisluokkien pukuja ja suurasuntoja, mutta heiltä puuttuivat arvonimet, etuoikeudet ja arvovalta.

kehittyi palvontajärjestelmä, joka salli porvariston varakkaimpien ostaa tiensä aatelistoon, vaikka 1780-luvulle tultaessa tämä kävi vaikeammaksi ja pelottavan kalliiksi.

porvariston kariutuneet yhteiskunnalliset ja poliittiset tavoitteet johtivat huomattavaan turhautumiseen. Haute-porvaristosta oli tullut kansakunnan talousjohtajia,mutta hallitus ja politiikka säilyivät kuninkaallisilla ja heidän jaloilla suosikeillaan.

vallankumouksellinen porvaristo

monet koulutetut porvarit saivat lohtua Valistusartraateista, jotka kyseenalaistivat monarkisen vallan perustan ja väittivät, että hallituksen tulisi olla edustuksellinen, tilivelvollinen ja perustua kansansuvereniteettiin.

kun Emmanuel Sieyes julkaisi What is the Third Estate? tammikuussa 1789 se otti yhteen itseironisen porvariston kanssa, joista monet uskoivat olevansa oikeutettuja hallitukseen.

mikä on kolmas sääty? ei ollut ainoa ilmaus tämän ajatuksen; vastaavia pamfletteja ja esseitä tulvi ympäri maata alkuvuodesta 1789. Mutta kun näissä asiakirjoissa puhuttiin kolmannesta Säätyvaltiosta, ne viittasivat pääasiassa porvaristoon-eivät Ranskan 22 miljoonaan maalaiseen talonpoikaan, maattomaan työläiseen tai kaupunkilaiseen.

kun porvaristo haaveili edustuksellisesta hallituksesta, se oli hallitus, joka edusti vain omistusluokkia. Talonpojat ja kaupunkilaiset työläiset olivat poliittisesti näkymättömiä porvaristolle – aivan kuten porvaristo itse oli poliittisesti näkymätön Ancien Régimelle.

historioitsijan näkemys:
”Euroopan mantereen yhteiskuntarakenteessa oli yhä aristokraattinen jälki, perintö aikakaudelta, jolloin, koska maa oli käytännöllisesti katsoen ainoa vaurauden lähde, sen omistajat ottivat kaikki oikeudet sen omistajiin… lähes koko väestö niputettiin ”kolmanteen ritarikuntaan”, jota Ranskassa kutsuttiin kolmanneksi säädyksi. Aristokraattiset etuoikeudet tuomitsivat tämän järjestyksen pysyvän ikuisesti alkuperäisessä alemmuudentilassaan. koko … Ranskassa tätä yhteiskuntajärjestystä haastoi pitkäaikainen muutos, joka lisäsi liikkuvan vaurauden ja porvariston merkitystä ja korosti tuottavan työn, kekseliään älyn ja tieteellisen tiedon johtavaa asemaa.”
Georges Lefebvre

1. Kolmanteen säätyyn kuului noin 27 miljoonaa ihmistä eli 98 prosenttia kansasta. Tähän kuuluivat kaikki ranskalaiset, joilla ei ollut aatelisarvoa tai joita ei vihitty kirkossa.

2. Maaseudun talonpoikaissääty muodosti suurimman osan kolmannesta kartanosta. Useimmat talonpojat työskentelivät maassa feodaaliviljelijöinä tai vuokraviljelijöinä, ja heidän oli maksettava erilaisia veroja, kymmenyksiä ja feodaalimaksuja.

3. Paljon pienempi osa kolmannesta säädystä oli taitavia ja ammattitaidottomia kaupunkityöntekijöitä, jotka asuivat Pariisin kaltaisissa kaupungeissa. He olivat huonosti palkattuja, elivät vaikeissa oloissa ja elintarvikkeiden hintojen nousu painosti heitä.

4. Kolmannen säädyn huipulla oli porvaristo: menestyneitä yrittäjiä, jotka vaihtelivat mukavasta keskiluokasta erittäin varakkaisiin kauppiaisiin ja maanomistajiin.

5. Omaisuudestaan ja varallisuudestaan riippumatta kolmannen säädyn jäsenet joutuivat epäoikeudenmukaisen verotuksen kohteeksi ja Ancien Régime jätti heidät poliittisesti huomiotta. Tämä poissulkeminen edesauttoi vallankumouksellisten tunteiden nousua 1780-luvun lopulla.

Lainaustiedot
Title: ”The Third Estate”
Authors: Jennifer Llewellyn, Steve Thompson
Publisher: Alpha History
URL: https://alphahistory.com/frenchrevolution/third-estate/
Date published: September 23, 2020
Date accessed: March 24, 2021
Copyright: tämän sivun sisältöä ei saa julkaista uudelleen ilman nimenomaista lupaamme. Lisätietoja käytöstä löydät käyttöehdoistamme.