vuonna 1893 Snow esitti mahdollisesti ensimmäisen tilastollisen yhteenvedon rinta-tai kohtusyöpää sairastavien potilaiden psykologisista ominaisuuksista.1 noin 250 naiset näitä syöpiä kuvattiin ottaa ” yleinen vastuu buffets huono onni.”Yli 100 vuotta myöhemmin havaitsemme yhä tutkijoiden olevan huolissaan siitä, liittyvätkö stressaavat elämäntapahtumat syöpään – kuten tämän viikon tutkimuksessa Protheroe et al (p 1027).2 monet selvästi uskovat, että elämä on stressaavampaa kuin koskaan ennen ja että yksi seuraus tästä kaikkialla vallitsevasta stressistä on sairaus, myös syöpä. Sontag kuvaa tätä vertauskuvallisena sairauskäsityksenä ” luonteen ulkonaisena ilmentymänä.”3 käytännöllisemmässä mielessä syöpäpotilaat saattavat uskoa, että heidän sairautensa johtuu liiallisesta stressistä, ja omaiset voivat tuntea syyllisyyttä siitä, että he ovat myötävaikuttaneet potilaan tunneperäiseen sairauteen. Tällaiset uskomukset voivat vaikuttaa myös siihen, mitä ihmiset tekevät hoitoon hakeutumisen ja siitä kiinni pitämisen suhteen. Siksi on tärkeää saada selkeä käsitys siitä, mitä todisteet osoittavat.

kahdessa tuoreessa kirjallisuuskatsauksessa on päädytty siihen,että stressaavien elämäntapahtumien ja rintasyövän välisestä yhteydestä ei ole hyvää näyttöä,4, 5 ja molemmat huomauttavat, että suhdetutkimuksissa käytetyt tyypilliset menetelmät ovat parhaimmillaan ongelmallisia. Mitä meidän sitten pitäisi ajatella tästä viimeisimmästä tutkimuksesta? Käytetyt menetelmät ovat melko hyvin linjassa aiemman tutkimuksen kanssa.2 naiset osallistuvat rintojen klinikat west Leeds löydettyään epäilyttävän rintojen kyhmy mutta ennen oppimista tuloksen biopsia kysyttiin elämän stressiä edellisen viiden vuoden aikana. Koepalan tulos osoitti sitten maligniteettia (106) ja hyvänlaatuisia sairauksia (226) sairastavat. Syöpäpotilailla ei ollut viiden edellisen vuoden aikana yhtä tai useampaa vakavaa elämäntapahtumaa (korjattu kerroinsuhde 0, 91) eikä vakavia vaikeuksia (kerrossuhde 0, 86) sen todennäköisemmin kuin hyvänlaatuisen kyhmyn sairastaneilla naisilla.

vaikka nämä havainnot ovat yhdenmukaisia viimeaikaisten kirjallisuuskatsausten kanssa, ne ovat vastoin Chen et alin BMJ-lehdessä julkaisemaa aikaisempaa raporttia, jossa käytettiin paljolti samoja menetelmiä, joiden mukaan rintasyöpään sairastuneilla naisilla oli lähes 12 kertaa suurempi todennäköisyys kokea vakavia elämäntapahtumia samana ajanjaksona ennen diagnoosia.6 mistä ristiriita johtuu ja mitä nämä havainnot kertovat elämäntapahtumien ja rintasyövän suhteesta?

on kiistanalaista, voisivatko kummassakaan näistä tutkimuksista käytetyt menetelmät koskaan edustaa riittävää testiä olettamukselle stressin ja syövän välisestä yhteydestä. Retrospektiivinen muistaminen elämän tapahtumista viiden vuoden ajalta ennen sen selvittämistä, onko rintojen leesio pahanlaatuinen vai hyvänlaatuinen, on suhteellisen heikko hypoteesin testi verrattuna hyviin prospektiivisiin tutkimuksiin. Protheroe et al: n tutkimuksessa jopa tämä perustavanlaatuisin suoja muistiharhaa vastaan sivuutettiin, koska 30% syöpäpotilaista tiesi diagnoosinsa haastatteluun mennessä.2

näiden kahden tutkimuksen kahta muuta piirrettä on syytä kommentoida. Molempia kuvataan tapauskontrollitutkimuksina, mutta niitä voitaisiin kuvata paremmin poikkileikkauksellisina. True case-verrokkitutkimuksessa kontrollit on poimittu samasta populaatiosta kuin tapaukset. Kuitenkin naiset, joilla on syöpä ovat huomattavasti vanhempia – keskimäärin 10,6 vuotta tutkimuksessa Protheroe et al ja 7 vuotta, että Chen et al. Monissa muissakin näitä menetelmiä käyttävissä tutkimuksissa ikäerot ovat samanlaisia.5 on epäselvää, missä määrin nämä tutkimukset pystyvät analyyseissään hallitsemaan näin suuria ikäeroja. Tämä on tärkeää, koska ikä liittyy suoraan rintasyöpäriskiin ja tiettyjen elämäntapahtumien kokemiseen.5

molemmissa tutkimuksissa käytetään myös monimuuttujamallinnusta, jossa on monia ennustajia ja suhteellisen vähän lopputulostapahtumia eli syöpiä. Yleinen nyrkkisääntö on,että jokaista malliin kirjattua ennustetta kohti tulisi olla vähintään 10 päätetapahtumaa, 7 joten näiden tutkimusten monimuuttujatutkimukset ovat todennäköisesti ylimitoitettuja ja estimaatit epävakaita. Näin on erityisesti Chenin ja al: n tutkimuksessa, jossa 12 ennustajaa kirjattiin malliin, joka perustui 41 syöpään sairastuneeseen naiseen. Vaikka muiden tekijöiden korjausten pitäisi johtaa tarkempiin vaikutusten estimaatteihin, niiden analyysissä tilanne on päinvastainen: korjaamattomien todennäköisyyksien suhde kasvaa noin 3: sta 12: een tarkistetussa mallissa, ja vastaavasti estimaattia ympäröivä luottamusväli kasvaa huomattavasti. Tämä viittaa siihen, että elämän tapahtumat korreloivat niin paljon yhden tai useamman muun muuttujan kanssa, että niiden vaikutusta on vaikea erottaa. Samanlainen kritiikki koskee Protheroe et al: n tutkimusta, jonka malliin on kirjattu 19 ennustajaa.

tämänkaltaisten tutkimusten menetelmissä on helppo lähteä nyppimään reikiä—ja ehkä epäreiluakin. Yksi vaikeus on, että testattava hypoteesi on niin epämääräinen. Tämä ei ole tekijöiden vika; kirjallisuus ei ole juuri kehittynyt tällaisen epämääräisyyden yli. Mikä tahansa oletettu suhde ei näytä liittyvän syövän syy-seuraussuhteeseen (aiheuttajat voivat hyvinkin toimia useita vuosia ennen havaitsemista), mutta sillä voi olla jotain tekemistä sen kanssa, että stressi nopeuttaa vaurioiden kehittymistä tai vaikuttaa muuten diagnoosin todennäköisyyteen. Hypoteesi on esitettävä jossain biologisesti uskottavammassa muodossa, jotta assosiaatiota voidaan testata voimakkaammin. Mahdolliset pitkittäissuuntaiset mallit olisivat hyvä paikka aloittaa.

jo prospektiivisista tutkimuksista on saatu viitteitä siitä, että stressaavien tapahtumien ja syövän välillä ei ole yhteyttä. Yhdistyneessä kuningaskunnassa tehdyn laajan tutkimuksen tulokset antavat vain vähän näyttöä miesten tai naisten surunvalittelujen ja myöhemmin syövän välisestä yhteydestä.8 muut tutkimukset ovat selvittäneet toisen maailmansodan ja Korean sodan aikaisten vankien pitkän aikavälin tuloksia.9 nämä miehet kärsivät selvästi äärimmäisistä fyysisistä ja henkisistä vaikeuksista, ja vaikka he osoittivat ylikuolleisuutta tapaturmaisten vammojen, itsemurhien ja maksakirroosin vuoksi—mikä viittaa jatkuvaan psyykkiseen ahdinkoon—syövästä johtuvaa ylikuolleisuutta ei ollut. Toisessa Havaijilla asuvilla japanilaisilla miehillä tehdyssä pitkittäistutkimuksessa ei havaittu mitään yhteyttä stressaavien elämäntilanteiden ja myöhemmin syövän välillä.10

syyttely todellisesta tai kuvitellusta elämän stressistä voi olla haitallista syöpää sairastaville henkilöille ja heidän perheilleen. Heille olisi vakuutettava, että käytettävissä oleva tieteellinen näyttö ei tue mitään suoraa roolia stressaavissa elämäntapahtumissa, jotka johtavat syöpädiagnoosiin.