lokakuun 21.päivän iltana 1969 Allen Ginsberg sai puhelun toimittaja Al Aronowitzilta: Jack Kerouac oli kuollut aiemmin samana päivänä floridalaisessa sairaalassa. Ginsbergille kyseessä oli jo toinen vastaava puhelu reilun puolentoista vuoden sisään. Helmikuuta 1968 hän oli saanut tietää, että ”on the Road” – elokuvan innoittaja Neal Cassady ja Kerouacin lisäksi Ginsbergin lähin ystävä oli kuollut Meksikossa.

Kerouacin uutinen suretti ginsbergiä syvästi, mutta ei yllättänyt häntä. Kerouacin runsas alkoholinkäyttö edellisellä vuosikymmenellä oli lisääntynyt siinä määrin, että hänen lähimmät ystävänsä pohtivat, onko hänellä kuolemanhaluja. Ginsbergin ja Kerouacin välit olivat etääntyneet—paljolti siksi, että Kerouacista oli tullut yhä vähemmän Ginsbergin käytettävissä, mutta myös siksi, että Ginsberg ei enää halunnut olla vanhan ystävänsä seurassa, joka saattoi minä iltana olla riitaisa, onneton, riitaisa ja ilkeä juoppo. Kerouac oli mennyt uusiin naimisiin, ostanut talon vaimolleen ja invalidille äidilleen ja muuttanut Floridaan, jossa hän eli puolittain erakkomaista elämää.

mutta tämä ei ollut se mies, jonka Ginsberg muisti heti kuultuaan Kerouacin kuolemasta. Hän muisteli iloista, innostunutta, kunnianhimoista ja ihmeellistä kirjailijaa, jonka työ vaikutti hänen omaansa. Kerouac oli paistatellut spontaaniuden kuumuudessa; hän oli pannut Ginsbergin buddhalaisuuden tielle; kaksikko oli jakanut sisimmät ajatuksensa. Hänen tiedustelunsa oli ollut majakka.

Ginsberg tallensi päiväkirjoihinsa katkelmia ajatuksistaan ja muistoistaan Kerouacista, kuten hän oli tehnyt kuullessaan Cassadyn kuolemasta. Hän kirjoitti myös pitkän runon ”Memory Gardens”, joka sävellettiin useiden istuntojen aikana ja joka lopulta sisällytettiin hänen National Book-palkittuun teokseensa” The Fall of America”, joka julkaistiin vuonna 1973.

nämä alustavat päiväkirjamerkinnät on esitetty täällä, Jack Kerouacin kuoleman viideskymmenentenä vuosipäivänä.

loka 22 1 30 AM 1969

kaksi kelloa tikittää pimeässä, kärpäset surisevat mustassa ikkunassa, puhelinsoittoja pitkin päivää Floridaan ja Old Saybrookiin, Lucieniin, Creeleyyn, Louisiin—”ryyppäsi raskaasti” ja ”kirjeesi sai hänet tuntemaan olonsa huonoksi”, Stella sanoi.

All last nite (as talking on farm w/ Creeley day before) in bed brooding re Kerouacin ”After Me, the Deluge” at middle of morning watch I woke awarding he was right, that the Me spying in the middle of existence was a sensitive pain greater than any political anger or hope, as I also making in bed dying

Walking with Gregory in bare treed October ash woods—winds blowing brown sere leafs at feet—talking of dead Jack—the sky a old familiar place with fragrant eyebrow clouds passing overhead syysvirta—

hänkin näki niiden seisovan kuussa.

iltahämärässä lähdin laitumelle & näin Kerouacin silmin auringon laskeneen lokakuun universumiin, ensimmäisen auringon laskiessa ensimmäiseen hämärään hänen kuolemansa jälkeen.

ei elänyt paljon pidempään kuin rakastettu Neal—toinen vuosi & puoli—

Gregory heräsi midniitissä itkemään—hän ei oikeasti halunnut mennä niin pian—attickista—

hänen mielensä my mind many ways—”the days of my youth Rise fresh In My Mind”—

25 years ago our talk about saying farewell to the Her Mortal steps of Union Theological Seminary 7th floor where I first met Lucien—

Tonite on phone Lucien said, having quiting in Penna something weeks ago, he ’ s had constructions halkaisi nenänsä & mursi kaikki väärät etuhampaansa, pureskeli kieltään lähes puolitajuttomana sairaalaan vietynä—

Jack oli oksentanut verta tänä viimeisenä viikonloppuna ei otettaisi lääkärin hoitoa, hemorrhaged, & monta tusinaa verensiirtoa makasi sairaalassa päivää ennen kuolemaa operoituna veitsellä vatsassa—

Lokakuu 22—

muistopuutarhat
keltaisten lehtien peitossa
aamusateessa

lokakuun 24. päivä—quel deluge

hän heitti kätensä
& kirjoitti maailmankaikkeuden dont exist
& kuoli todistaakseen sen.

7-9. Nite Thurs
Archambault
Hautaustoimisto
– Pawtucket St
pe. St. Jean Baptiste
9 AM
To Edson Cemetery

Full Moon over Ozone Park
Bus rushing thru dusk to
Manhattan,
Jack the Wizard in his
grave at Lowell
for the first nite—
that Jack thru whose eyes I
saw
smog glory light
gold over Manhattan ’ s spires
will never see these
chimneys smoking
anymore over statues of Mary
in the graveyard

Truck beds packed
Under Bridge viaducts,
crash Jabber of
Columbia free—
Black misted canyons
rising over the bleak
River
bright doll-like ads
for Esso Bread –
Replicas multiplying beards –

Farewell to the Cross—
Under the river lights shaft
shelfing on Ceramic tunnel
Eternal fixity, the big
headed wax buddha doll
pale resting incoffined—
Empty skulled New
York streets
Starveling phantoms
filling city—
Wax dolls walking park
Ave.,
Light gleam in eye glass—
Voice echoing thru Microphones
Grand Central Sailor ’s
arrival 2 decades later
feeling melancholy—
Nostalgia for Innocent World
War II—
a million Corpses running
across 42′ D Street,
the glass building rising higher
& valaistu, läpinäkyvä
alumiini
keinotekoiset puut,
robottisohvat,
tietämätön autot—
one way street to Heaven.
Splash Institute ’s redbrick
facade

Oct 25,’ 69

harmaa Metro Roar
ryppyinen ruskeakasvoinen kaveri
Sininen rajattu, turvonneet kädet
nojaa vilkkuvaan tyhjyyteen, levylasi
peilaten Karkkitolppia, raskas auto
huojuu raiteilla uptown to Columbia—
Jack no more ’ ll step off at Penn Station
anonymous erranded, to eat sandwich
& juo olutta New Yorker-hotellin lähellä tai kävele
Empire State Buildingin varjossa.

emmekö tuijottaneet toisiamme auton pituus
& lukeneet otsikoita kasvoista uusipaperireikien läpi?
Sexual cocked & horny boded young, look
at beauteous Rimbaud & sweet Jenny
riding to class from Columbus Circle
” Here the kiltisti dopefiend eli.”

ja punanuttuinen sheriffi löi pitkäkyntistä
poikaa takapuoleen.
-103 ’ D St, me & Hal hyväksikäytettiin kerjäämiseen.
Can I go back in time & lay my head on a teenage
belly upstairs on 110 ’ TH st?
or step off the iron car with Jack
at the blue-kaakeloitu Columbia stop?
vihdoinkin vanha ruskea asema
, jossa minulla oli pyhä näky, on
rakennettu uudelleen & muuttunut puhdas harmaa laatta
yli pohjasakan & sylkeä & tullut
puoli vuosisataa.

loka 29-N. Y. Maine
—SUNSET

i am flying into a trail of Black Smoke
Kerouacin muistokirjoitus conserves Time ’s
Front Parks—
Empire State in Heaven Sun Set red
White Mist
over the billion trees of the Bronx—
there’ s too much to see
Jack saw Sun Set Red over Hudson Horizon
Two three decades back
thirtynine fortynine fiftynine
sixtynine
John Holmes pursed his lips, kyynikko
& tyhjäsilmäinen robotti,
ja itkevät kyyneleet.
Smoke plumed up from oceanside chimneys
plane roars north over Long Island
Montauk stretched in red sunset—
Northport, in the trees, jack joi
rot gut & maide haikus of birds
tweetling on his kuistikisko at dawn—
Fell down & saw death ’ s golden lite
Florida Gardenissa vuosikymmen sitten.
now taken bindly, soul upward,
& body down in wood coffin
& concrete Slate-box
I throw a kissed kourallinen kosteaa maata
down on the stone Cid
& huokaisi
Looking in Creeley ’s one eye,
Peter sweet holding a flower
Gregory Toothless bending his
Knuckle to cinema Machine—
and that’ s the end of the Drabble tongued
poet who sound his Kock-RUP
Through the northwater Passage.
Blue dusk over Saybrook, Holmes
sits down to dine Victorian –
& Time has a Ten Page Spread on
Homosexual-Fairies!

no, while I ’m here I’ ll
do the work—
and what ’ s the work?
helpottaa elämisen tuskaa.
Everything else, drunken
dumbshow.

tätä kappaletta on päivitetty Ginsbergin päiväkirjojen lisäriveillä, jotka on tulkinnut Michael Schumacher.