ote

narratiivista tai kuvailevaa musiikkia; termi laajennetaan usein koskemaan kaikkea musiikkia, joka pyrkii edustamaan musiikin ulkopuolisia käsitteitä turvautumatta laulettuihin sanoihin.

termin ”ohjelmamusiikki” otti käyttöön Liszt, joka keksi myös ilmaisun sinfoninen runo kuvaamaan sitä, mikä on sen ehkä tunnusomaisin esiintymä. Hän määritteli ohjelman ”instrumentaalimusiikkikappaleeseen lisätyksi esipuheeksi, jonka avulla säveltäjä aikoo varjella kuulijaa väärältä runolliselta tulkinnalta ja kohdistaa huomionsa runolliseen ajatukseen kokonaisuudesta tai sen tietystä osasta”. Hyvin harva Lisztin omien sinfonisten runojen ohjelmistoista on luonteeltaan kerronnallinen. Hän ei pitänyt musiikkia suoranaisena esineiden kuvauskeinona, vaan hän ajatteli, että musiikki voisi saattaa kuulijan samaan mielentilaan kuin itse esineet. Näin esittämällä asioiden emotionaalista todellisuutta musiikki voisi epäsuorasti edustaa niitä. Tällaisen ajatuksen – joka on tuttu jo Rousseaun kirjoituksista – esitti myös Beethoven kuvatessaan Pastoraalisinfoniaa sanoilla ”mehr Ausdruck der Empfindung als Malerey” (’enemmän tunteen ilmaisu kuin maalaaminen’)….