äskettäin yhteisössäni vietetyn kansainvälisen Rauhanpäivän yhteydessä eräs paikallinen pappi kysyi minulta: ”miten Bahá’ ít voivat palvoa yhdessä, jos heillä ei ole kirkkoa?”.

ennen kuin kerron, miten vastasin, Tutkitaanpa Bahá ’ í-palvontakäsitystä ja mietitään hetken ajan sanan laajempia vaikutuksia. Mitä palvominen todellisuudessa merkitsee?

ensin sanan määrittelystä on aina apua:

palvonta v. 1. osoita uskonnollista kunnioitusta 2. Voimakas rakkaus tai ihailu

nykyajan sananpalvontamme tulee vanhasta englanninkielisestä termistä wearthscipe, joka tarkoittaa ”osoittaa kunniaa” tai ”antaa arvoa (arvostamisen arvoista)” jollekin tai jollekulle. Koska palvonta on yksi vanhimmista ihmisen toimista, sitä voidaan kuvailla useilla sanoilla:

• Raamatussa, joka alun perin kirjoitettiin arameaksi, palvontaa tarkoittava sana proskuneo tarkoittaa ”kumartua, kumartua Jumalan edessä”
• buddhalaisuudessa palvontaa tarkoittava pali-ja sanskritinkielinen sana puja tarkoittaa kunnian ja hartauden osoittamista
• hinduille, palvontaa tarkoittava sana bhakti tarkoittaa hartauden ilmaisua.
• Islamissa Ibadan käsite tarkoittaa kuuliaisuutta, alistumista ja Jumalalle omistautumista.
• juutalaisuudessa Avodat Hashem tarkoittaa Jumalan palvomista rukouksen, hartauden ja mietiskelyn avulla.

moniin uskontoihin uskoville viikoittaisista tai päivittäisistä jumalanpalveluksista tuli rituaali jo kauan sitten. Tietyt määrätyt rukoukset, menot ja teot liittyvät yleensä tällaiseen seurakunnan palvontaan, ja joissakin tapauksissa nuo ikivanhat tavat ilmaista hurskautta ja uskoa ovat säilyneet vuosisatoja muuttuen jäykiksi ja dogmaattisiksi.

liittyessään johonkin näistä perinteistä tai syntyessään siihen kaikkien odotetaan osallistuvan jumalanpalveluksiin, joita yleensä johtavat papit, jotka joskus pitävät saarnoja, jotka esittävät tietyn teologian absoluuttisena totuutena tai kehottavat seurakuntaa sen synneistä ja puutteista. Tällaisessa palvonnassa rabbi, pappi, pappi, munkki, guru tai mullah omaksuvat vallan ja johtajuuden, ja seurakunta kuuntelee ja seuraa.Vähitellen näiden palvontaperinteiden pinnalliset muodot voivat saada oman elämän syrjäyttäen ja syrjäyttäen sen vertauskuvallisen sisäisen merkityksen, jonka ne alun perin halusivat välittää. Nämä muodot pyrkivät sitten erottamaan ihmiset, toimien heidän identiteettinsä määräävänä tekijänä. Joissakin ääritapauksissa monien lahkojen ja kirkkokuntien jumalanpalvelukset johtavat sellaisen dogmin kehittymiseen, joka edistää erillistä ryhmätietoisuutta, jakoa, joka usein sulkee toiset pois tai demonisoi heidät. Jotkut konservatiiviset uskonnolliset ryhmät käyttävät jopa erilaisia vaatteita tai kampauksia erottaakseen ne niistä, jotka eivät palvo tai usko samalla tavalla.

Bahá ’ ín opetuksissa, joissa painotetaan yksilöllistä hengellistä totuuden tavoittelua ja papiston tai rituaalin puuttumista, ei ole mitään näistä elementeistä. Bahá ’ í-kirjoitukset kuvailevatkin tällaisen dogmaattisen ja poissulkevan palvonnan vahingolliseksi tosi uskon hengelle:

”ikävintä on erilaisuuden ja erilaisuuden tila, jonka olemme luoneet keskuuteemme uskonnon nimissä kuvitellen, että eroaminen ja pois muuttaminen on uskonnollisten vakaumustemme korkein velvollisuus, että meidän tulee välttää toisiamme ja pitää toisiamme virheiden ja uskottomuuden saastuttamina. Todellisuudessa jumalallisten uskontojen perustukset ovat yksi ja sama. Välillämme syntyneet erimielisyydet johtuvat dogmaattisten uskomusten sokeasta jäljittelystä ja esi-isien palvontamuotojen noudattamisesta.”- Abdu ’ l-Bahá, The Promulgation of Universal Peace, S. 394.

tämä tarkoittaa, että Bahá ’ ísilla on hyvin erilainen palvonnan määritelmä kuin mihin olet todennäköisesti tottunut tai perehtynyt. Ei ole olemassa jäykkiä Bahá ’ í-riittejä tai rituaaleja. Bahá ’ ít ovat vapaita palvomaan haluamallaan tavalla. Bahá ’í-uskossa ei ole pappeja, kenelläkään yksilöllä Bahá’ ílla ei ole suurempaa valtaa kuin millään muulla Bahá ’ ílla. Kun Bahá ’ ít kokoontuvat rukoilemaan, kukaan ei pidä saarnaa tai harangueta ja arvostele läsnäolijoita.

Palvonta yhdistää Bahá ’ ísille arjen suoraan henkisyyden ja palvelemisen tunteeseen, yhdistäen yksittäisen palvontateon tietoiseen yhteyteen koko ihmiskuntaan.

tärkeintä on, että bahá ’ í-kultti poistaa moniin perinteisiin kuuluvat ulkoiset muodot ja taikauskon ja keskittyy ainoastaan rakentamaan yhteyttä jokaisen yksittäisen ihmisen ja kaiken olemisen lähteen välille:

”varo hartaudenharjoituksiasi, pidän osia siitä, mikä on kaiken hartauden päämäärä, tai palvontaasi erotan sen siitä, joka on kaiken palvonnan päämäärä. Repikää turhien fantasioidenne hunnut! Tämä on Herrasi, kaikkivoipa, Kaikkiviisas, joka on tullut antamaan elämän maailmalle ja yhdistämään kaikki maan asukkaat.”- Bahá ’ u ’ lláh, sotajoukkojen Herran kutsumus, s. 83.

itse asiassa Bahá ’ ís näkee palvonnan täysin eri tavalla kuin tavallinen, yhdistäen sen ensin yksilölliseen rukoukseen ja mietiskelyyn; ja sitten laajentaa sen kauas, kauas, työhön, jota jokainen meistä tekee ja epäitsekkääseen palvelukseen, jota tarjoamme koko ihmiskunnalle, radikaali ero nykyisestä käsityksestä siitä, mitä palvominen merkitsee.

tässä esseiden sarjassa tarkastellaan, miten Bahá ’ ít palvovat ja miten nämä uudet hengelliset tavat kehittyvät heidän jokapäiväisessä elämässään.

melkein unohdin: tämän esseen alussa lupasin kertoa, miten vastasin kristitylle papille, joka kysyi minulta, miten Baha ’ is palvoo ilman kirkkoa. Toivoin voivani vastata niin, että hän ymmärtäisi sen heti, ja vastasin kysymyksellä: ”milloin luulet ensimmäisen kristillisen kirkon rakennetun?”.