seuraavana vuonna Espanjan tasavaltalaiset—sosialistit, kommunistit ja anarkistit—vangittiin Mauthauseniin. Heitä olisi lopulta 7 000. Nämä Ranskan internointileireiltä Saksan hyökätessä Ranskaan takavarikoidut taistelijat olivat taistelleet Francisco Francoa ja hänen italialaisia ja saksalaisia tukijoitaan vastaan Espanjan vallankumouksessa ja sisällissodassa ennen kuin pakenivat pohjoiseen vuonna 1939. Heidän rohkeutensa palveli heitä hyvin tässä kauhistuttavassa paikassa.

vuoden 1941 alussa useita satoja Hollannin juutalaisia pidätettiin hieman ennen Amsterdamin yleislakon saapumista. SS nautti erityisesti heidän kiduttamisestaan. Lopulta Mauthausenin polyglottiseen universumiin liittyivät Jehovan todistajat, katoliset papit ja romanit, jotka usein luokitellaan ”asosiaaleiksi”. Heillä kaikilla oli vain yksi tarkoitus: tehdä työtä, kunnes jokainen energiapisara puristettiin heistä ulos.

Mauthausenin keskitysleiri oli yksi niistä paikoista, joissa muotoutui natseille ominainen äärimmäisen raaka kapitalismin muoto. Kapojen kiroukset, ruoskien paukahdukset ja pistoolien laukaukset torjuivat julmasti koko aiemman historian, jossa työläiset taistelivat ihmisarvosta, oikeudenmukaisesta palkasta, lyhyemmästä työpäivästä sekä oikeudesta perustaa ammattiyhdistyksiä ja lakkoon. Sietämättömän uurastuksen päivät kestivät usein yksitoista tuntia kesäkuukausina ja yhdeksän tuntia talvella. Louhittuaan kalliolta kivilohkareita vangit joutuivat seuraavaksi rikkomaan ne pienemmiksi sirpaleiksi. Sitten heidät pakotettiin kantamaan ylös Todesstiegen 186 askelmaa, kuoleman kammottavia portaikkoja.

rappukäytävässä on vaikea kävellä, vaikka kantoi vain pientä reppua kuten minä. Askeleet ovat pieniä, juuri niin isoja, että jalkani mahtuvat niihin. Toistuva nousu, joka oli pakotettu kantamaan yli 100 kiloa painavia kiviä tätä polkua pitkin, mursi tuhansien henget ja ruumiit. Vuosia Mauthausenin-matkani jälkeen luin Saul Friedländerin riipaisevan kuvauksen Alankomaiden juutalaisten vangitsemisesta. Näiden miesten ” oli juostava ylös 186 askelmaa. Joissakin tapauksissa kivet vierivät heti alamäkeen murskaten takana tulleiden jalat. Jokainen juutalainen, joka menetti kivensä tuolla tavalla, hakattiin raa ’ asti, ja kivi nostettiin jälleen hänen olkapäilleen.”SS jakoi innokkaasti rangaistusta jokaiselle, joka osoitti väsymystä. Matkani aikana, kun pääsin portaikon pohjalle, menin hyvin jyrkän kallioseinämän alla olevalle lammelle. Teräviä kiviä sinkoutui veteen. Sinne pystytetyssä muistomerkissä kuvailtiin, miten SS iloitsi heittäessään nämä Juutalaismiehet alas tämän muurin laelta kuolemaan. Jäljittelemättömällä huumorintajullaan vartijat antoivat uhreilleen lempinimen Fallschirmspringer-laskuvarjohyppääjät.

nämä miehet kuolivat sanoinkuvaamattoman kivuliaasti kaukana kodeistaan vuosina 1941-42. Nikolaus Wachsmann kirjoittaa:” muilla leireillä vangit alkoivat pelätä siirtoa Mauthauseniin, kun palanneet vangit kuvasivat valtavia louhoksia maanpäällisiksi helveteiksi.”Sen nimi lietsoi oikeutetusti kauhua.

leirin johto määräsi syksyllä 1941 kaasukammion rakentamisen. Useiden kuukausien työn jälkeen SS alkoi tappaa poliittisista rikoksista tuomittuja vankeja siellä myrkkykaasulla maaliskuussa 1942. Ensimmäiset uhrit olivat Mauthauseniin siirrettyjä neuvostoliittolaisia sotavankeja Saksan armeijan ylläpitämiltä SOTAVANKILEIREILTÄ. Myöhemmin SS kaasutti erittäin sairaita vankeja. Tällä kauhistuttavalla menetelmällä murhattiin sodan loppuun mennessä noin 3 500 ihmistä. Ziereikselle asennettiin krematorio ruumiiden polttamista varten.

kiertäessäni leiripaikkaa näin kuvaukset parakki 20: n vankien tappamisesta sepelvaltimoruiskeilla. Myöhemmin pysähdyin katsomaan valokuvia, jotka olivat esillä Mauthauseniin sijoitetuista SS-miehistä. Kuvat vangitsevat aitoa toveruutta ja iloa heidän keskuudessaan. Nämä kuvat välittävät karmean totuuden-ystävyyssiteet ja ryhmäylpeys voivat saada mitä kieroutuneimpia muotoja.

joissakin tapauksissa Ziereis ja hänen alaisensa antoivat mielellään muiden tehdä likaisen työn. Kesä-heinäkuusta 1941 alkaen T-4-ohjelmaan kuuluneen Hartheimin surmakeskuksen lääkärit järjestivät tapaamisia leirin henkilökunnan kanssa. Seurasi yhteistyö. SS valitsi mielisairaita tai ruumiillisesti vammautuneita vankeja ja kuljetti heidät Hartheimiin. Nikolaus Wachsmannin mukaan ” Mauthausen SS käytti Mercedes omnibusia ja kahta keltaista postibussia kuljettaakseen uhrit kuolemaan.”Heidät surmattiin häkäkaasulla.

yksi kiihkeimmistä Mauthausenin kauhuja paenneista vangeista oli Hans Maršálek (1914-2011). Maršálek oli työskennellyt kommunistien johtamissa vastarintaryhmissä Wienissä ja Prahassa. Syyskuussa 1942, 11 kuukautta Gestapon vangitsemisen jälkeen, hän saapui Mauthauseniin. Kun toverit kehottivat häntä ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi toimistotyöhön, hän muisteli paljon myöhemmin Mauthausenissa viettämäänsä aikaa koskevassa haastattelussa, miten hän suhtautui kielteisesti ajatukseen tehdä mitään halpamaisten SS-joukkojen hyväksi. Muutamassa viikossa hänen mielensä kuitenkin muuttui, kun hän näki pahoinpitelyjä ja teloituksia. ”Jos sinulla on edes hitunen säädyllisyyttä, otat osaa ja autat”, Maršálek sanoi. Hän nousi Mauthausenin hallinnossa, ja hänestä tuli leirivirkailija. Tämä pelasti hänen oman henkensä, mutta merkitsi myös hänen imeytymistään leirin toimintaan. Tehdessään tällaisia toimistotehtäviä hän muisti: ”en tajunnut, että minustakin oli tullut osa tätä kuoleman koneistoa.”Koska hänen oli kirjoitettava Verstorben (kuollut) niin monien neuvostovankien nimiin, hän teki vuonna 1943 voitavansa häiritäkseen murhaprosessia.

seuraavien kahden vuoden aikana Maršálek työskenteli useiden muiden vankien kanssa viivyttääkseen teloituksia ja säästääkseen heikoimmassa asemassa olevia työvoimalta. Sodan kääntyessä Adolf Hitleriä vastaan toivo leirin vapauttamisesta heräsi. Odotuksen on täytynyt olla tuskaista, kun kiivas talvi 1944-45 alkoi.

evakuoidut Auschwitz-Birkenausta, Sachsenhausenista ja Ravensbrückistä tulvivat leiriin noina kuukausina. He tulivat karjavaunuilla, kuorma-autoilla ja jalkaisin. Pilkkukuume ja aliravitsemus levisivät heidän riveihinsä.

yksi näistä evakuoiduista oli Martin Baranek. Determined, the memoir written with Lisa Cicero, and in January 2020 presentation at the National WWII Museum, Baranek kertoi kauhuista hän näki saapuessaan Mauthausen. Karjavaunusta astuttuaan Baranek, joka oli jo selvinnyt hengissä sekä Starachowicen orjatyöleiriltä että Auschwitzista, pelkäsi pahinta. ”Mauthausen oli erilainen kuin missään muualla, fyysisen ja henkisen kidutuksen ja pahoinpitelyn paikka kuin kuvittelemme”, hän kirjoittaa. Pakotettuna nukkumaan parakeissa lattialla ”rivissä, kuin silli”, hän jatkaa, hänen kaltaisensa uudet tulokkaat tarttuivat siihen, että ” ruoka oli lähes olematonta tässä leirissä. Ihmisiä kaatui kuolleina ympärillämme koko ajan. Kaipasimme Auschwitz-Birkenaun vetistä keittoa ja murenevaa leipää.”Baranek siirrettäisiin pian rakennusleirille Gunskircheniin. Hän selviäisi sodasta ja on arvokas todistaja niin monille natsien kansanmurhan piirteille.