kun joku esiintyy viimeisen kerran, puhutaan siitä usein ”joutsenlauluna”, joka tuntuu oudolta ottaen huomioon, että joutsenet eivät ole erityisen tunnettuja lavaesiintymisestään… Joten mistä tämä lause oikein tuli?

tämän ilmaisun arvellaan yleisesti saaneen alkunsa yli kaksituhatta vuotta vanhasta ajatuksesta, jonka mukaan joutsenet laulavat kauniin laulun juuri ennen kuolemaa. Vaikka tämä ei ole teknisesti tarkka, on siinä ripaus totuutta tietyissä tapauksissa. Esimerkiksi laulujoutsenen, joka nimensä mukaisesti tunnetaan eriskummallisesta tööttäilystä,on havaittu joskus pitävän ääntä vanhetessaan. Tämän ajatellaan olevan sivutuote siitä, että tällä linnulla on erittäin pitkänomainen henkitorvesta tehty silmukka yhdistettynä siihen, miten ilma virtaa sen läpi, kun ne kuolevat ja niiden keuhkot karkottavat ylimääräisen ilmakehän. Tämän joskus aikaansaamaa ääntä on kuvailtu ”klarionetiksi, kun aloitteleva soittaja puhaltaa” … ei varsinaisesti kaunis laulu, mutta se on ääni kuoleman jälkeen ainakin. On kiinnostavaa, että Laulujoutsen on kotoperäinen Kreikassa, mikä saa jotkut arvelemaan, että joku muinaisessa Kreikassa kuuli yhden näistä linnuista kuolevan äänen ja myöhemmin liioitteli tapahtumaa ja katsoi saman johtuvan kaikista joutsenista, mikä synnytti legendan.

ehkä ensimmäinen tunnettu esimerkki siitä, että joutsenet laulavat juuri ennen kuolemaa, esiintyi kuusisataa vuotta eaa.yhdessä Aesopin taruista – joutsen ja hanhi:

eräs rikas mies osti torilta hanhen ja joutsenen. Hän ruokki toista pöytäänsä ja piti toista sen laulun vuoksi. Kun tuli hanhen tappamisen aika, kokki lähti hakemaan sitä yöllä, kun oli pimeää, eikä hän kyennyt erottamaan yhtä lintua toisistaan. Vahingossa hän sai kiinni Joutsenen hanhen sijaan. Kuolemalla uhattu Joutsen purskahti lauluun ja teki siten itsensä tunnetuksi äänellään ja säilytti henkensä melodiallaan.

toinen mahdollinen ehdokas ensimmäiseksi viittaukseksi tähän löytyy Aiskhyloksen Agamemnonista, joka on kirjoitettu vuonna 458 eaa: ”siksi hän makaa siellä näin, ja hänkin, hänen rakastajansa, laulettuaan viimeisen kuolonuhrinsa kuin joutsen.”

juuri luettelemistani päivämääristä huolimatta, mikä näistä on todella ensimmäinen, ei ole selvää, koska yksikään Aesopin saduista ei todellisuudessa ole hänen kirjoittamansa, sillä kaikki ”hänen” satukokoelmansa kopiot ovat kadonneet. Sen jälkeen monia taruja on virheellisesti luettu hänen ansiokseen, mutta todellisuudessa ne vain lisättiin seuraavina vuosituhansina, ja toisia työstettiin uudelleen sopimaan siihen täsmälliseen viestiin, jota virkailija tavoitteli. (Jopa suuri osa siitä, mitä ”tiedämme” tästä legendaarisesta tarinankerronnan orjasta itsestään, on luultavasti itse fiktiota.)

ensimmäisen tunnetun kokoelman Aesopin taruista loi vasta 300 eaa Demetrios Falerumilainen, joka muun muassa johti Aleksandrian kirjaston hankintoja. (Ja jos olet utelias, katso: mitä todella tapahtui kirjaston Aleksandria?) Tämäkin teos on sittemmin kadonnut. Ensimmäiset säilyneet satukokoelmat syntyivät vasta ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla jaa. Sanomattakin on selvää, että kun Aesop muka asui 600+ vuoden kuilu ”hänen” tarujensa ensimmäisen säilyneen kokoelman välillä, on vaikea sanoa, milloin joutsenen ja hanhen tarina kirjoitettiin ensimmäisen kerran, puhumattakaan siitä, kun se puhuttiin ensimmäisen kerran.

oli miten oli, täältä käsin käsite joutsenista laulamassa juuri ennen kuolemaa esiintyi lukemattomissa klassisen kirjallisuuden, runouden ja musiikin teoksissa. Esimerkiksi Platonin Faidossa Platon väittää Sokrateen sanoneen,

etkö salli, että minussa on yhtä paljon profetian henkeä kuin joutsenissa? Sillä kun he tajuavat, että heidän on kuoltava, laulettuaan koko ikänsä, laulavat he silloin enemmän kuin koskaan iloiten siitä ajatuksesta, että he ovat menemäisillään sen Jumalan tykö, jonka palvelijoita he ovat. Mutta ihmiset, koska he itse pelkäävät kuolemaa, panettelevat joutsenia, että he laulavat valitusta viime hetkellä, ottamatta huomioon, ettei yksikään lintu laula kylmänä, nälkäisenä tai tuskaisena, ei edes satakieli, ei pääskynen eikä hoopoe, joiden sanotaan todellakin virittävän murhetta, vaikka en usko tämän pitävän paikkansa niistä sen enempää kuin joutsenistakaan. Mutta koska he ovat pyhiä Apollonille ja heillä on profetian lahja ja he odottavat toisen maailman hyviä asioita, niin he laulavat ja iloitsevat sinä päivänä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja minäkin, joka uskoin olevani saman Jumalan vihkiytynyt palvelija ja joutsenten kanssapalvelija ja ajattelin saaneeni herraltani profetialahjoja, jotka eivät ole heidän lahjojaan huonompia, en lähtisi elämästä joutsenia iloisemmin.

lukuisat historialliset henkilöt ovat sittemmin yrittäneet kumota ajatusta, että joutsenet laulaisivat kuollessaan, kuten Plinius vanhempi, joka kirjoitti ensimmäisellä vuosisadalla jKr, ”havainto osoittaa, että tarina, että Kuoleva joutsen laulaa, on valheellinen, päätellen kokemuksesta…” hänen maamerkissään Luonnonhistoriassa.

käsitys kuitenkin kesti. Merkittäviä esimerkkejä tästä ovat Chaucer kirjallisesti hänen neljästoista century Parliament of Foules, ” Ialous swan, ayens his deth that singeth. ”(Mielenkiintoista on, että tämä runo sisältää myös ensimmäisen eksplisiittisen ystävänpäivän / rakkauden yhteyden.)

jopa Leonardo da Vinci pääsi Joutsenlauluun / kuoleman toimintaan todeten: ”joutsen on valkoinen ilman täplää, ja se laulaa suloisesti kuollessaan, että laulu päättää sen elämän.”

Shakespeare kirjoitti myös kuudennellatoista vuosisadallaan Venetsian kauppias: ”anna musiikin soida, kun hän tekee valintansa; sitten, jos hän häviää, hän tekee joutsenmaisen lopun, hiipuen musiikissa.”

joten milloin tämä ajatus joutsenlaulusta ennen kuolemaa muuntui erityiseksi ilmaisuksi ”Joutsenlaulu”? Sen englanninkielinen versio on ilmeisesti lainattu saksalaisesta Schwanengesangista (Joutsenlaulu), jonka ensimmäinen tunnettu esiintymä on Georg Philipp Telemannin samanniminen konsertto vuodelta 1733.

ensimmäinen sanonnan käyttö englanniksi ilmestyi painettuna vasta pari vuosikymmentä myöhemmin, kun skotlantilainen pappi John Willison totesi eräässä Raamatun lauluissaan (Song VI): ”Being a Prophecy of Christ, and King David’ s Swan Song in views of death…”

hänen vuoden 1747 viiden sakramentaalisen saarnansa II saarnassa, joka julkaistiin Gileadin balsamissa, Willison peilaa myös Platonin Faidossa esiintyvää tunnetta viitaten Joutsenlauluun kuoleman jälkeen, joka on ilon aihe,

saat laulaa tuon Joutsenlaulun, psal. xlviii. 14, ” Sillä tämä Jumala on meidän Jumalamme aina ja iankaikkisesti, ja hän on oleva meidän oppaamme kuolemaan asti.”Tämä antaa uskovalle rauhan hänen loppuunsa:

mitä tulee siihen, miten tämä kansanomaisesti muuttui viittaamaan esiintyjän lopulliseen teokseen tai esitykseen, lukuun ottamatta muutamia muita hyvin löyhästi lakiehdotukseen sopivia viittauksia, ensimmäinen tunnettu selkeämpi esimerkki tästä oli suuri Franz Schubertin 1828 Schwanengesang (Joutsenlaulu), joka on Schubertin säveltämä ja vuonna 1829 julkaistu laulukokoelma, vuosi hänen kuolemansa jälkeen 31-vuotiaana. (Ei pidä sekoittaa Johann Sennin Schwanengesang-runoon, jonka Schubert sävelsi aiemmin vuonna 1822.)

Schubert ei kuitenkaan nimennyt tätä postuumia teosta. Sen sijaan Tobias Haslinger julkaisi kokoelman tällä nimellä viitaten ikivanhaan käsitykseen joutsenista laulamassa viimeistä, kaunista laulua ennen päättymistään, tietenkin Schubert on joutsen tässä tapauksessa ja kokoelma hänen viimeinen ”laulunsa”.

Jos pidit tästä artikkelista, voit nauttia myös uudesta suositusta podcastistamme, The BrainFood Show ’ sta (iTunes, Spotify, Google Play Music, Feed) sekä:

• kuka on Lihava nainen, ja miksi se loppuu, kun hän laulaa?
• mikä on Tarnation?
• kuka oli oikea Hanhiemo?
• oliko Beethoven todella kuuro kirjoittaessaan kaiken musiikkinsa?
• näyttelijä, joka kuoli näyttämöllä kuvatessaan Teatterikuolemaansa

Bonusfakta:

• nimi ”joutsen” juontaa juurensa indoeurooppalaisesta kantakielestä *swen, joka tarkoittaa ”laulaa, ääntää.”