oratorio on suurteos kuorolle ja orkesterille, joka perustuu uskonnolliseen teemaan.

oopperan nousu 1500 – luvun lopulla ja 1600-luvun alussa tuomittiin jyrkästi eräissä katolisissa ja protestanttisissa piireissä: suoraan sanottuna eroottiset tarinat, puettuina aistillisen viekoittelevaan musiikkiin-tämähän oli varmasti puhtaan kristillisen hengellisyyden vastakohta?

muille se oli kuitenkin virkistävä haaste: voisiko jokin musiikkiteatteriuhri parantaa kirkon sitoutumista tavallisiin ihmisiin?

siitä seurannut kiista muistutti melko paljon 1960-luvun väittelyjä popmusiikin roolista jumalanpalveluksissa ja lähetystyössä. Molemmissa tapauksissa maallistuneet voittivat-pisteeseen asti.

katolisen ”vastauskonpuhdistuksen” sankari Filippo Neri perusti niin sanotun ”oratorion” (latinan sanasta ’rukous’), jossa musiikilla ja puolidramaattisella dialogilla oli osansa pyhien tarinoiden kertomisessa maallikoille-sana ’oratorio’ juontuu tästä selvästi, vaikka merkitys on siitä lähtien jatkuvasti muuttunut.

vuoteen 1600 mennessä Nerin seuraaja Emilio de Cavalieri oli luonut täysimittaisen ”Pyhän oopperan”, Rappresentatione di anima et di corpo-ylenpalttisesti lavastetun, tanssineen, sillä oli paljon yhteistä keskiaikaisten mysteerinäytelmien kanssa.

mutta monelle tämä oli ilmeisesti liian pitkä vaihe. Siitä lähtien, vaikka sekä katoliset että protestanttiset auktoriteetit omaksuivat ’oratorion’ käsitteen, oli levottomuutta sen suhteen, miten teatraalinen lopputuotteen pitäisi olla.

osa Händelin oratorioista sisältää näyttämöohjeita – mutta se, missä määrin nämä teokset ”säädettiin”, jää kiistanalaiseksi.

yksi tekijä, joka erotti Barokkioratorion oopperasta, oli kuoron rooli, jolle uskottiin ylistysvirsien ja rukousten lisäksi muitakin mietiskelyn tai tarinankerronnan muotoja.

tämä saattoi vetää seurakunnassa osallistujina, kuten Bachin passioiden koraaleissa. Mutta tämä vuorostaan palasi oopperaksi 1800-luvulla.: Verdin Don Carlosin, Wagnerin Parsifalin ja Musorgskin Boris Godunovin ratkaisevat kuorosuoritukset ovat suuressa kiitollisuudenvelassa oratorioperinteelle.

Stravinskyn tehtäväksi jäi osoittaa, että oopperan ja oratorion välinen ero oli pohjimmiltaan väärä, yhdistäen molemmat muodot juurineen antiikin kreikkalaiseen tragediaan teoksessaan ”ooppera-oratorio” Oidipus Rex.

vastaavasti maallisen oratorion nykyilmiö – kuten Tippettin aikamme lapsi – alkaa näin näyttää vähemmän ”modernilta”, arkkityyppisemmältä.

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran BBC Music Magazinen lokakuun 2012 numerossa