Mercia
Mercia, (vanhasta englantilaisesta Merssistä ”marssien kansa”), yksi anglosaksisen Englannin mahtavimmista kuningaskunnista; sillä oli valta-asema suuren osan ajasta 700-luvun puolivälistä 900-luvun alkuun huolimatta hallitsevan dynastian sisäisistä valtataisteluista. Mercia käsitti alun perin rajaseudut (nykyiset Staffordshire, Derbyshire, Nottinghamshire sekä northern West Midlands ja Warwickshire), jotka sijaitsivat anglosaksien asuttamien alueiden ja kelttiheimojen välillä, jotka he olivat ajaneet länteen. Myöhemmin se sulautti itseensä Hwiccen alueen (loput Länsi-Midlands ja Warwickshire, Itä-Hereford ja Worcester sekä Gloucestershire) ja levisi myös myöhemmin Cheshireen, Salopiin ja Länsi-Herefordiin ja Worcesteriin. Lopulta Mercia käsitti alueen, jota rajoittivat Walesin, Humber-joen, East Anglian ja Thames-joen rajat.
ensimmäinen Mercian kuningas, josta tiedetään mitään, oli Penda (k. 655), josta tuli hallitseva koko Etelä-Englannissa. Hänen poikansa Wulfhere ja Aethelred säilyttivät Mercian sotaisuuden perinteen, mutta Aethelbaldin (hallitsi 716-757) ja hänen serkkunsa Offan (hallitsi 757-796) johdolla valtakunta saavutti huippunsa. Offa loi käytännössä yhden valtion, joka kattoi koko maan Humberista Englannin kanaaliin, ja kohteli alamaisinaan pienempiä kuninkaita (west Sussex, East Anglia, Essex ja—jonkin aikaa—Kent). Hänen hallituskautensa merkitsi suurinta edistysaskelta tähän mennessä kohti Englannin poliittista yhdistymistä, ja tämä näkyi ehkä hänen suhteissaan mannermaisiin hallitsijoihin, erityisesti Kaarle suureen, joka kohteli häntä lähes tasavertaisena. Offan kuoleman jälkeen Mercia taantui vähitellen ennen Wessexin kasvavaa valtaa. Se kärsi pahiten tanskalaisten hyökkäyksistä 800-luvun lopulla, ja vuodesta 877 se jaettiin englantilaiseen ja tanskalaiseen alueeseen. Kuningas Edvard Vanhemman vallattua takaisin Tanskan maat 900-luvun alussa Merciaa hallitsivat jaarlit Wessexin kuninkaille, joista tuli koko Englannin kuninkaita.