Mau Mau-kansannousu alkoi vuonna 1952 reaktiona epätasa-arvoon ja epäoikeudenmukaisuuteen Britannian hallitsemassa Keniassa. Siirtomaahallinnon vastaus oli kapinallisia vastaan tehty raju tehoisku, joka johti useisiin kuolonuhreihin. Vuoteen 1956 mennessä kansannousu oli käytännössä kukistettu, mutta brittihallinnon vastustus oli selvästi osoitettu ja Kenia lähti itsenäisyydelle, joka saavutettiin lopulta vuonna 1963.

Tausta

brittien siirtomaavaltojen läsnäolo Keniassa alkoi 1800-luvun lopulla osana eurooppalaisten kansojen harjoittamaa suuntausta vallata alueita Afrikan mantereelta, mikä tuli tunnetuksi nimellä ”Scramble for Africa”. Nykyisin Keniana tunnettu alue oli aiemmin ollut Sansibarin sulttaanin hallinnassa, mutta Britannian ja sen armeijan painostus oli pakottanut sulttaanin luovuttamaan alueen brittiläiselle Imperiumille, samoin kuin naapurimaa Tanganjikan Saksalle. Sopimukset eurooppalaisten vaatimista alueista neuvoteltiin vuosien 1884-5 Berliinin konferenssissa, jossa britit saivat hallintaansa suurimman osan Itä-Afrikan rannikkoa. Vuoden 1890 paikkeilla britit alkoivat siirtyä sisämaahan toivoen pääsevänsä hedelmällisille ylängöille ja tarjoavansa paremman turvallisuuden Ugandalle, jota oli myös väitetty Britannian siirtomaaksi. Tämän helpottamiseksi Mombasasta Kisumuun rakennettiin rautatie intialaisten työläisten voimin, ja brittijoukot lähetettiin tukahduttamaan keskiylängöllä asuvien etnisten ryhmien – pääasiassa maasaiden, Kikuyujen ja Kambojen-vastarinta. Afrikan alkuperäisväestön suhtautuminen oli aluksi vihamielistä ja tervetullutta. Brittien voimannäytöt, joiden tarkoituksena oli pelotella paikallisia alistumaan, kuten afrikkalaisten ampuminen sattumanvaraisesti, johtivat kuitenkin nopeasti siihen, että sisämaassa asuvilta peruttiin kaikki vieraanvaraisuus. Maasait välttivät yleensä sotilaallista yhteenottoa brittien kanssa, mutta kikuyut yrittivät vastustaa keisarillisten joukkojen tunkeutumista heidän maahansa. Siirtokuntalaiset kohtasivat vastarinnan julmasti, sillä he suorittivat teloituksia ja rankaisuretkiä Kikuyu-ja Kamba-kansan jahtaamiseksi. Näillä toimilla pyrittiin myös nostamaan yhteistyökumppanit – afrikkalaiset, jotka ovat halukkaita tekemään yhteistyötä brittien kanssa – valta-asemiin. Tämä rauhoituskampanja yhdistettynä nälänhätään ja tauteihin, jotka riehuivat alueella tänä aikana, johti merkittäviin ihmishenkien ja omaisuuden menetyksiin alkuperäisväestön keskuudessa. Karjaruttoepidemia, joka vaikuttaa ankarasti karjaan, vaikutti suuresti paikallisen väestön hävitykseen.

eurooppalaisten uudisasukkaiden saapuminen vuonna 1903 lisäsi alkuperäisasukkaiden ongelmia. Valkoisia siirtolaisia oli suhteellisen vähän, mutta he vaativat suhteettoman paljon maata, josta suurin osa takavarikoitiin afrikkalaisilta. Maassa vallitsi uudelleenjakopolitiikka, jossa viljavaa maata pakkolunastettiin paikallisilta antaakseen ne valkoisille maanviljelijöille, jotka enimmäkseen muuttivat Britanniasta tai Etelä-Afrikasta. Tämä prosessi merkitsi alkua mallille, joka määrittelisi eurooppalaisten ja kenialaisten alkuperäiskansojen välisiä suhteita 1900-luvun alkupuoliskolla. Vuoden 1915 Crown Lands Ordinance Act poisti alkuperäisväestön vähäiset jäljellä olevat maaoikeudet ja saattoi päätökseen prosessin, joka käytännössä muutti heidät maanviljelyproletariaatiksi, joka riisti heiltä oman maan. Uudisasukkaiden virta kasvoi voimakkaasti ensimmäisen maailmansodan päätyttyä, kun Britannian hallitus toteutti suunnitelman monien entisten sotilaiden sijoittamiseksi alueelle. Jatkuvat maanvaltaukset näiden uudisasukkaiden elättämiseksi ajoivat afrikkalaiset perustamaan järjestöjä, jotka kampanjoivat alkuperäisasukkaiden maaoikeuksien lisäämiseksi. Näihin järjestöihin kuuluivat vuonna 1921 perustettu Itä-Afrikan liitto (EAA), mutta se kiellettiin seuraavana vuonna, sekä vuonna 1942 perustettu Kenian Afrikan Unioni (KAU).

toisen maailmansodan päätyttyä tyytymättömyyttä afrikkalaisten kenialaisten keskuudessa lisäsi edistyksen puute. Sadattuhannet kenialaiset elivät köyhyydessä Nairobin ympäristön slummeissa, eikä heillä ollut juurikaan mahdollisuuksia työllistyä tai saada perustavaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Siihen verrattuna suurin osa valkoisista eurooppalaisista ja monet Nairobiin asettuneista intiaaneista nauttivat huomattavasta varallisuudesta ja kohtelivat usein alkuperäisafrikkalaisia vihamielisesti ja halveksivasti. Samanlainen tilanne vallitsi maaseudulla, jossa 3 000 eurooppalaista perhettä omisti enemmän maata kuin miljoona kikuyua, jotka ajettiin suojelualueille. Tämä tilanne, vuosikymmeniä jatkuneen kaltoinkohtelun ja sorron huipentuma brittihallinnon alaisuudessa, loi tyytymättömyyden ilmapiirin, joka ruokki Kenian eri kansallismielisiä liikkeitä ja johti lopulta Mau Mau-kapinaan.

Mau Mau ilmaantuu

50-luvun alkuun mennessä Kenian kansallismielisen liikkeen nuoremmat, radikaalimmat ainekset olivat alkaneet erkaantua perustuslakiuudistusta ajavista. Nämä afrikkalaiset olivat yleensä Kikujuja, jotka oli alennettu talonvaltaajiksi omille mailleen brittien säätämien lakien myötä, ja jotka olivat yhä pettyneempiä TAY: n kaltaisten järjestöjen omaksumaan konservatiiviseen muutokseen. Sen sijaan he olivat valmiita turvautumaan voimakeinoihin saavuttaakseen tavoitteensa ja kansannousua edeltäneinä vuosina he tekivät useita pienimuotoisia hyökkäyksiä ja sabotaaseja eurooppalaisten omaisuuteen. Nämä militantit aktivistit pystyivät nopeasti vakiinnuttamaan tukensa koko Kenian ylängöllä käyttäen valakampanjaa, jolla muut sitoutuivat antikolonialismiin. Syntynyt liike tuli tunnetuksi nimellä Mau Mau – termin alkuperä on tuntematon, sillä se on monitulkintainen nimi, johon monet ovat liittäneet erilaisia merkityksiä. Mau Mau-liikkeen kasvaessa kansan painostus syrjäytti maltillisemmat ainekset kenialaisten keskuudessa, minkä seurauksena monet Tau: n haarat omaksuivat radikaalimman kannan. Nairobissa toiminut Kikuyu-aktivistien keskuskomitea johti löyhästi Mau Mau-liikettä. Huolimatta tietoisuudesta liikkeen kasvusta, hallitus ja uudisasukkaat eivät tehneet myönnytyksiä lukuun ottamatta muutamia nimellisiä toimenpiteitä, vaan jatkoivat olemassa olevaa sortopolitiikkaa ja ehdottivat jopa uutta lainsäädäntöä alkuperäiskansojen oikeuksien rajoittamiseksi entisestään. Tämä joustamattomuus pakotti Mau maun aseelliseen vastarintaan. Valtaajaliikkeen muodostaman uhan tunnustamatta jättäminen osoitti, kuinka eurooppalaiset eivät pitäneet kenialaisia nationalisteja kykenevinä organisoimaan merkittävää vastarintaa siirtomaahallintoa vastaan.

alun perin Mau maun kohteena olivat kikuyut, jotka tekivät yhteistyötä eurooppalaisten kanssa. Vuonna 1952 väkivalta-Aalto kohdistui poliisitodistajiin, jotka antoivat todistajanlausuntoja afrikkalaisia vastaan, erityisesti Mau Mau-järjestöön liittyvissä tapauksissa. Merkittäviä yhteistyökumppaneita salamurhattiin ja myös pieni joukko valkoisia uudisasukkaita joutui hyökkäyksen kohteeksi. Poliisi vastasi aloittamalla massapidätyskampanjan, pidättämällä Kikuyun, jota epäiltiin Mau Mau ’n osallisuudesta, ja ottamalla muita ennalta ehkäisevään pidätykseen, tarkoituksenaan neutraloida Mau Mau’ n tukipohja. Tällä summittaisella sortotoimella oli kuitenkin päinvastainen vaikutus kuin oli tarkoitus, ja se ajoi monia muita kenialaisia alkuperäisasukkaita tukemaan liikettä. Vuoden 1952 puoliväliin mennessä noin yhdeksänkymmentä prosenttia kikuyun aikuisista oli vannonut Mau Mau-valan. Hallitus kannusti Kikuyu-päälliköitä puhumaan Mau Mauta vastaan ja antamaan ”puhdistavia valoja”, jotka muka vapauttaisivat kenialaiset valoista, jotka on vannottu kannattamaan kolonialismin vastaista asiaa. Myös KAU: n virkailijat, mukaan lukien Jomo Kenyatta, puhuivat julkisesti liikkeen toimia vastaan, joskin monet lopettivat tuomitsemisen suoralta kädeltä. Lokakuussa 1952 ylipäällikkö Waruhiu, joka oli Kikuyu-päälliköiden merkittävä yhteistyökumppani ja Mau maun ankarin arvostelija, murhattiin Nairobin lähellä. Hänen kuolemansa herätti juhlintaa Mau maun kannattajien keskuudessa ja tyrmistystä hallituksessa. Hallinto ymmärsi lopulta, että Mau Mau oli vakava uhka Kenian siirtomaavallalle, ja kapinallisia päätettiin aktiivisesti haastaa ja sotia vastaan. Kaksi viikkoa Waruhiun kuoleman jälkeen hallitus julisti hätätilan.

kansannousun

poikkeustilan julistamiseen liittyi operaatio Jock Scott, koordinoitu poliisioperaatio, jossa pidätettiin 187 Kikuyua, joita hallitus piti Mau Mau-liikkeen johtajina. Tähän kuului TAY: n johtajia, mutta he eivät onnistuneet saamaan kiinni monia Mau Mau: n keskuskomitean jäseniä. Brittijoukkojen lähettämisen ohella tämän toivottiin riittävän häiritsemään ja pelottelemaan kapinallisia alistumaan. Mau maun kannattajat vastasivat murhaamalla toisen vanhemman Kikuyu-päällikön ja useita valkoisia uudisasukkaita. Tuhannet Mau maut jättivät kotinsa ja leiriytyivät Aberdaresin ja Mt: n metsiin. Kenia, joka luo pohjan hallituksen vastustamiselle. Nämä taistelijat alkoivat pian järjestäytyä ja paikalle nousi useita sotilaskomentajia, kuten Waruhiu Itote ja Dedan Kimathi. Loppuvuoden 1952 vihollisuudet olivat suhteellisen vaimeita, mutta seuraavana vuonna alkoi sarja eurooppalaisten maanviljelijöiden ja Lojalististen afrikkalaisten väkivaltaisia surmia. Tämä järkytti riittävästi valkoista väestöä vaatimaan hallitukselta lisätoimia Mau maun torjumiseksi, ja niin Kenian turvallisuusjoukot asetettiin brittiarmeijan alaisuuteen ja alkoivat piirittää Mau Mau-linnakkeita metsissä. Tähän liittyi kikujujen laajamittainen häätäminen mailta, jotka oli valittu eurooppalaisille uudisasukkaille. Hallituksen joukot omaksuivat kollektiivisen rankaisupolitiikan, jonka tarkoituksena oli jälleen nakertaa kansan tuki Mau maulle. Tämän politiikan mukaan, jos kylän jäsen todettiin Mau Mau-kannattajaksi, koko kylää kohdeltiin sellaisena. Tämä johti monien Kikuyujen häätöön, sillä he joutuivat jättämään kotinsa ja omaisuutensa ja heidät lähetettiin Kikuyu-suojelualueiksi nimetyille alueille. Erityisen epämiellyttävä osa häätöpolitiikkaa oli keskitysleirien käyttäminen Mau Mau-osallisuudesta epäiltyjen käsittelyyn. Hyväksikäyttö ja kidutus olivat yleisiä näillä leireillä, sillä Brittivartijat käyttivät pahoinpitelyjä, seksuaalista hyväksikäyttöä ja teloituksia saadakseen vangeilta tietoja ja pakottaakseen heidät luopumaan uskollisuudestaan kolonialismin vastaiselle asialle. Massahäätöprosessi lisäsi vihaa ja pelkoa kikujujen keskuudessa, jotka olivat jo kärsineet vuosikymmeniä kestäneestä maan uudelleenjaosta, ja ajoi satoja talonvaltaajia liittymään Mau Mau-taistelijoihin metsään..

Brittiläinen vankileiri Keniassa 1954. Kuvalähde

kansannousu kärjistyi entisestään 26.maaliskuuta, jolloin Mau Mau-taistelijat tekivät kaksi suurhyökkäystä. Ensimmäinen oli Naivashan poliisiasemalle tehty hyökkäys, joka johti nöyryyttävään tappioon poliisille ja 173 vangin, joista monet Mau Mau, vapauttamiseen viereiseltä vankileiriltä. Toinen oli Kikuyu-lojalistien joukkomurha Larissa, jossa ainakin 97 kenialaista sai surmansa. Hallitus käytti tapausta hyväkseen luonnehtiakseen Mau Mau ’ta edelleen julmiksi villeiksi, eikä virallista mainintaa ole annettu samanlaisesta määrästä Mau Mau’ n vankeja, jotka hallituksen joukot ampuivat konekiväärillä kuoliaaksi Aberdaren metsässä. Nämä hyökkäykset aloittivat Mau Mau-ratsiat poliiseja ja lojalisteja vastaan, jotka jatkuivat koko vuoden 1953. Kapinallisjoukkojen asteittainen järjestäytyminen metsiin loi sotilasyksiköitä, joskin niitä rajoitti aseiden, tarvikkeiden ja koulutuksen puute.

Mau maun kukistamisen

Keniaan lähetetyillä Brittijoukoilla ei ollut juurikaan kokemusta metsätaisteluista, ja lyhyen tehottoman taistelun jälkeen ne korvattiin Kenian armeijan yksiköillä, kun taas brittijoukot partioivat sen sijaan metsien reuna-alueilla. Brittiarmeijan lentokoneita käytettiin myös pommien pudottamiseen Mau Mau-leireille ja metsän siimeksimiseen konekivääreillä. Lehvästön tarjoaman paksun kannen vuoksi tällä oli vain vähäinen sotilaallinen vaikutus, mutta pitkä pommituskampanja oli omiaan heikentämään Mau Mau-taistelijoiden moraalia. Vuoden 1953 aikana osapuolten välillä tapahtui useita laajamittaisia kahakoita, joissa alivoimaiset Mau Mau-joukot kärsivät raskaita tappioita. Vuoden loppuun mennessä yli 3 000 Mau Mauta oli vahvistettu surmatuksi ja 1 000 vangiksi (mukaan lukien Itote), ja lähes 100 000 Mau Mau: n väitettyä kannattajaa oli pidätetty. Tästä huolimatta Mau Mau jatkoi tehokasta vastarintaa siirtomaahallintoa vastaan, jatkaen hyökkäyskampanjaa uudisasukkaita ja yhteistyökumppaneita vastaan, erityisesti Nairobissa, jossa Mau maulla oli suuri, joskin suurelta osin salainen tukipohja. Britit päättivät ryhtyä operaatioon kukistaakseen kapinallisten läsnäolon kaupungissa pysyvästi, ja niin alkoi vuonna 1954 osuvasti nimetty operaatio Anvil. Poliisi eteni Nairobissa raa ’ alla etsinnällä ja pidätti kaikki epäilyttävinä pitämänsä henkilöt. Kymmenettuhannet kikuju-miehet pidätettiin ja vietiin keskitysleireille selittämättä heille, miksi heidät oli pidätetty tai mistä rikoksesta heitä syytettiin. Hallitus aloitti myös ”kyläläistämispolitiikan”, joka pakotti maaseudun kikujut siirtymään perinteisistä hajallaan sijaitsevista kodeistaan brittien hallitsemiin vasta rakennettuihin kyliin.

brittisotilaat pitävät kyläläisiä aseella uhaten samalla kun heidän koteihinsa etsitään todisteita yhteistyöstä Mau maun kanssa. Kuvalähde

vuoden 1954 loppuun mennessä miljoona Kikujua oli ajettu pois perhekodeistaan ja asutettu uudelleen näissä kylissä, jotka olivat vain aidattuja leirejä ja olivat alttiita nälänhädälle ja taudeille. Nämä Nairobissa ja maaseudulla käytetyt järeät ja häikäilemättömät strategiat katkaisivat tehokkaasti suuren osan metsätaistelijoiden materiaalisesta ja logistisesta tuesta.

vuoden 1955 alussa brittijoukot aloittivat sarjan haravointeja metsien läpi yrittäessään ajaa pois jäljellä olevat Mau maut, jotka jo kärsivät ravinnon ja ammusten puutteesta. Tällä strategialla oli vähäinen vaikutus Mau Mau-taistelijoihin ja vain kourallinen sai surmansa, mutta heidän asemansa oli sen verran heikko, että jatkuva hajaannus heikensi heidän joukkojaan entisestään. Hallitus käännytti joidenkin piirikuntien koko afrikkalaisväestön – eräässä tapauksessa jopa 70000 ihmistä-raivaamaan tiensä metsän läpi ja tappamaan kaikki löytämänsä Mau-maut. Vuoden loppuun mennessä metsissä oli jäljellä enää arviolta 1 500 Mau Mau-taistelijaa, ja he olivat niin surkeassa kunnossa, että järjestetyt sotaretket eivät enää tulleet kyseeseen. Seuraavana vuonna Kimathi, tärkein jäljellä olevista Mau Mau-komentajista, vangittiin ja asetettiin oikeuden eteen. Jäljelle jääneet harvat taistelijat eivät enää kyenneet vastustamaan siirtomaahallintoa millään mielekkäällä tavalla, vaan heidän tehtävänään oli yksinkertainen selviytyminen. Tämä merkitsi käytännössä Mau Mau-kapinan päättymistä. Brittijoukot poistuivat pian Keniasta, ja vaikka poikkeustila pysyi voimassa vuoteen 1960 asti, siihen ei juuri ollut syytä. Hallituksen virallisten lukujen mukaan Mau maussa kuoli 11 503 ihmistä, mutta ei ole epäilystäkään siitä, etteikö todellinen määrä olisi ollut huomattavasti suurempi. Vertailun vuoksi Mau Mau – iskuissa – jotka perustuivat kansannousua arvostelevaan Brittipropagandaan-kuoli vain 32 valkoista siviiliä.

Dedan Kimathi, yksi Mau Mau-metsätaistelijoiden keskeisistä kenraaleista, makaa paareilla jäätyään kiinni lokakuussa 1956. Kuvalähde

Mau maun vaikutus itsenäisyystaisteluun

Mau maun tappiosta huolimatta kansannousu oli ajanut Kenian väistämättömälle tielle kohti itsenäisyyttä siirtomaahallinnosta. Tähän oli useita syitä. Ensimmäinen oli se, että kenialaisille tehtiin selväksi, että eurooppalaiset olivat kaikkea muuta kuin voittamattomia ja että heidän hallintonsa oli hatarampaa kuin aiemmin on ymmärretty. Niinpä Mau maun osoittama tehokas vastustus siirtomaahallintoa vastaan kiihdytti kansallismielisyyttä Keniassa ja koko Itä-Afrikassa. Valkoisten uudisasukkaiden toiminta oli osoittanut, kuinka he pelkäsivät alkuperäiskansojen vastustavan heidän maavalloituksiaan, ja ääriliikkeiden ja maltillisten välille syntyi erimielisyyksiä, mikä heikensi yhteisön aiemmin nauttimaa poliittista ylivaltaa. Lisäksi hallituksen osoittama raakuus oli ollut tehokas lietsomaan uutta kolonialismin vastaista ilmapiiriä maassa.

tärkeää oli myös Mau Mau-kansannousun taloudellinen vaikutus. Brittien oli pakko käyttää suunnaton määrä rahaa kapinallisten taisteluun, ja koska Britannian surkea talous kärsi edelleen toisen maailmansodan vaikutuksista, nämä menot epäilemättä heikensivät brittien tahtoa jatkaa siirtomaapyrkimystensä ylläpitämistä tällaisen päättäväisen vastustuksen edessä. Lisäksi Mau maun järjestäytynyt lähestymistapa ja sen brittijoukoille aiheuttamat vaikeudet kyseenalaistivat eurooppalaiset väitteet, joiden mukaan Kenian nationalistit eivät kyenneet tehokkaasti haastamaan siirtomaavaltaa.

ehkä suurin vaikutus, joka Mau Mau-kansannousulla oli Kenian itsenäisyystaisteluun, oli sen rooli maatalousalojen politisoimisessa ja mobilisoimisessa sekä niiden poliittisen tietoisuuden ja talousajattelun muokkaamisessa. Herättämällä tämän Kenian yhteiskunnan keskeisen osan siirtomaavallan aiheuttamiin vahinkoihin ja sortoon Mau Mau käynnisti itsenäisyysliikkeen, joka valtasi taloudellisesti äänioikeudettomien kenialaisten kansallisen tietoisuuden ennennäkemättömällä tavalla.

Bibilografia

• Edgerton, R. E. (1991). Mau Mau: Afrikkalainen Tulikoe. New York: Ballantine Books.
• Furedi, F. (1989). Mau Mau-sota perspektiivissä. Lontoo: James Currey Ltd.
• Gatheru, R. M. (2005). Kenia: siirtomaavallasta itsenäisyyteen, 1888-1970. Jefferson. kgm: McFarland & yritys.
• Kennedy, D. (1992). ’Constructing the Colonial Myth of Mau Mau’ The International Journal of African Historical Studies 25, s. 241-260.
• Ochieng, W. R. (1990). Teemat Kenian historiassa. Nairobi: Heinemann Kenya Limited.
• Tignor, R. L. (1976). Kenian siirtomaavallan muutos. Princeton: Princeton University Press.
• Wa-Githumo, Mwangi. (1991). ”The Truth about the Mau Mau Movement: the Most Popular Uprising in Kenya” Transafrican Journal of History 20, s. 1-18.

End Notes

Edgerton, R. E. (1991). Mau Mau: Afrikkalainen Tulikoe. New York: Ballantine Books, s. 6. ?

Tignor, R. L. (1976). Kenian siirtomaavallan muutos. Princeton: Princeton University Press, s.15. ?

Edgerton, R. E. (1991). Mau Mau: Afrikkalainen Tulikoe. New York: Ballantine Books, s.36-7. ?

sama, s.52. ?

Furedi, F. (1989). Mau Mau-sota perspektiivissä. Lontoo: James Currey Ltd, S.110. ?

Kennedy, D. (1992). ”Constructing the Colonial Myth of Mau Mau” The International Journal of African Historical Studies 25, s.241-260. ?

Furedi, F. (1989). Mau Mau-sota perspektiivissä. Lontoo: James Currey Ltd, s.114. ?

Edgerton, R. E. (1991). Mau Mau: Afrikkalainen Tulikoe. New York: Ballantine Books, S. 63. ?

Furedi, F. (1989). Mau Mau-sota perspektiivissä. Lontoo: James Currey Ltd, S.110. ?

Gatheru, R. M. (2005). Kenia: siirtomaavallasta itsenäisyyteen, 1888-1970. Jefferson: McFarland & Company, s.142. ?

Edgerton, R. E. (1991). Mau Mau: Afrikkalainen Tulikoe. New York: Ballantine Books, s. 72. ?

Gatheru, R. M. (2005). Kenia: Siirtomaavallasta itsenäistymiseen 1888-1970. Jefferson: McFarland & Company, s.144. ?

Furedi, F. (1989). Mau Mau-sota perspektiivissä. Lontoo: James Currey Ltd, S.120. ?

Edgerton, R. E. (1991). Mau Mau: Afrikkalainen Tulikoe. New York: Ballantine Books, s. 80. ?

sama, s.83. ?

sama, s.89. ?

Wa-Githumo, Mwangi. (1991). ”The Truth about the Mau Mau Movement: the Most Popular Uprising in Kenya” Transafrican Journal of History 20, S. 9. ?

Edgerton, R. E. (1991). Mau Mau: Afrikkalainen Tulikoe. New York: Ballantine Books, s.94-5. ?

sama, S.103. ?

Wa-Githumo, Mwangi. (1991). ”The Truth about the Mau Mau Movement: the Most Popular Uprising in Kenya” Transafrican Journal of History 20, S. 11. ?

Ochieng, W. R. (1990). Teemat Kenian historiassa. Nairobi: Heinemann Kenya Limited, s.196. ?

sama, s.2. ?