Utah Beach
maihinnoususuunnitelmiin lisättiin yhdennellätoista hetkellä Utah, jotta liittoutuneet olisivat iskuetäisyydellä Cherbourgin satamakaupungista. Kesäkuun 6.päivän pimeydessä tuhannet Yhdysvaltain laskuvarjojääkärit putosivat sisämaahan vihollislinjojen taakse. Raskaan kalustonsa rasittamina monet hukkuivat rannan takaosan tulviviin suoalueisiin, ja vihollisen tuli ampui toisia taivaalta. Yksi jopa roikkui kirkontornissa kaksi tuntia ennen kiinnijäämistään. Ne, jotka laskeutuivat, sillä välin, usein löysi itsensä ulkopuolella määrättyjen pudota alueilla. Heidän oli pakko improvisoida, mutta he onnistuivat kuitenkin valtaamaan neljä pengertietä, jotka toimivat rannan ainoina uloskäyntipisteinä. Itse Utahissa Yhdysvaltain joukot nousivat maihin yli kilometrin päässä aiotusta määränpäästä osittain voimakkaiden virtausten takia. Heidän onnekseen alue oli itse asiassa heikommin suojeltu. ”Aloitamme sodan täältä!”Prikaatikenraali Theodore Roosevelt Jr., entisen presidentin Theodore Rooseveltin poika, huusi huomattuaan virheen. Puoleenpäivään mennessä hänen miehensä olivat liittoutuneet joidenkin laskuvarjojoukkojen kanssa, ja päivän loppuun mennessä he olivat edenneet kahdeksan kilometriä sisämaahan kärsien suhteellisen vähän tappioita.

Omaha Beach
jyrkkien rantakallioiden ympäröimä ja voimakkaasti puolustettu Omaha oli D-Dayn rannoista verisin, noin 2 400 yhdysvaltalaista. sotilaita on kuollut, haavoittunut tai kadonnut. Amerikkalaisten vaikeudet alkoivat jo varhain, kun armeijan tiedustelu aliarvioi alueella olevien saksalaissotilaiden määrän. Tilannetta pahensi vielä se, että ilmapommitus ei juuri vaurioittanut vahvasti linnoitettuja saksalaisten asemia, raju Tyrsky teki tuhoa liittoutuneiden maihinnousualuksille ja vain kaksi merellä laukaistuista 29 amfibiovaunusta onnistui pääsemään rantaan. Hyökkäyksen alkuvaiheissa olleita yhdysvaltalaisia jalkaväkeä ammuttiin sitten massoittain saksalaisten konekivääritulella. Verilöylystä tuli niin vakava, että U. S. Kenraaliluutnantti Omar Bradley harkitsi koko operaation hylkäämistä. Hitaasti mutta varmasti, kuitenkin, hänen miehensä alkoivat tehdä sitä yli rannan suhteellisen turvallisuuden meriväylän jalka jyrkänteen ja sitten ylös jyrkänteen itse. Apua tuli joukolta armeijan Rangereita, jotka kiipesivät Omahan ja Utahin väliselle valtavalle niemekkeelle tuhotakseen hedelmätarhaan kätkettyjä tykkejä, ja Yhdysvaltain sota-aluksilta, jotka siirtyivät vaarallisen lähelle rantaa ampumaan kranaatteja saksalaisten linnakkeisiin. Illansuussa amerikkalaiset olivat kaivertaneet heikon varpaan noin 1,5 Mailin syvyyteen.

Gold Beach
vuoroveden suunnan vuoksi brittijoukot alkoivat rynnätä kultaa, viiden D-Day-rannan keskikohtaa, lähes tunti Utahin ja Omahan taistelujen alkamisen jälkeen. Saksalaiset ryhtyivät aluksi ankaraan vastarintaan, mutta Omahan vastakohtana aikaisempi ilmapommitus oli tuhonnut suuren osan heidän puolustuksestaan. Myös Brittiläiset sota-alukset osoittautuivat tehokkaiksi. Esimerkiksi risteilijä HMS Ajax osoitti kilometrien päästä niin tarkkaa tarkkuutta, että se ilmeisesti lähetti yhden kranaatin saksalaisen tykistöpatterin betonisen ulkokuoren pienen raon läpi—joka oli sotilaallinen vastine hole-in-Onelle. Rannalla puolestaan panssaroidut ajoneuvot, jotka tunnettiin nimellä ”Funnies”, raivasivat miinakenttiä ja muita esteitä. Tunnin sisällä britit olivat varmistaneet muutaman rantalähdön, ja sieltä he etenivät nopeasti sisämaahan. He valtasivat myös arromanchesin kalastajakylän, josta päiviä myöhemmin tuli keinotekoinen satama, jota liittoutuneet käyttivät tarvikkeiden purkamiseen.

Junon Ranta
Junossa liittoutuneiden maihinnousualukset kamppailivat jälleen kovassa merenkäynnissä avomeriparvien ja vihollisen miinojen kanssa. Lopulta noustuaan maihin saksalaiset kaatoivat joukoittain kanadalaisia sotilaita, jotka tulittivat merenrantataloista ja bunkkereista. Ensimmäinen tunti oli erityisen raaka, sillä johtavien hyökkäysryhmien uhriluku lähenteli 50: tä prosenttia. Sekasorrossa liittoutuneiden panssarivaunu ajoi epähuomiossa joidenkin haavoittuneiden päälle pysähtyen vasta, kun Kanadalainen kapteeni räjäytti sen radan kranaatilla. Muilta kanadalaisilta puuttui panssarivaunujen tuki lainkaan. Taisteltuaan tiensä pois rannalta saksalaisten vastarinta kuitenkin hidastui suunnattomasti, ja marssi sisämaahan sujui nopeasti. Itse asiassa kanadalaiset etenivät pidemmälle sisämaahan kuin yhdysvaltalaiset tai Brittiläiset virkaveljensä. Vaikka he eivät aivan täyttäneet tavoitettaan Carpiquet ’ n lentokentän valtaamisesta, he valtasivat useita kaupunkeja ja liittoutuivat viereisen Gold Beachin brittien kanssa.

Sword Beach
puolenyön aikoihin Brittiläiset maahanlaskujoukot yhdessä kanadalaisten pataljoonan kanssa pudottautuivat vihollislinjojen taakse turvaamaan maihinnousun Itäistä sivustaa, aivan kuten yhdysvaltalaiset tekivät lähellä Utahia. Muutamassa minuutissa he olivat ottaneet haltuunsa Caenin kanavan ylittävän Pegasuksen sillan ja ornejoen ylittävän läheisen Horsan sillan. Muut maahanlaskujoukot tuhosivat Sukellusjoen ylittäviä siltoja estääkseen saksalaisten vahvistusten saapumisen, ja he tuhosivat myös saksalaisten tärkeän tykistöpatterin verisessä tulitaistelussa. Britit nousivat maihin miekalla kello 7.25., samoihin aikoihin kuin Goldissa, mutta ennen Junoa. Vaikka maltillinen tuli tervehti heitä, he varmistivat pian rantalähdöt ”Funnien” avulla.”Siirtyessään sisämaahan he olivat yhteydessä maahanlaskujoukkoihin, mutta kohtasivat suhteellisen voimakasta vastarintaa maatilojen pihoilla ja kylissä. Myöhään iltapäivällä tehdyssä vastahyökkäyksessä saksalaisjoukot etenivät yhdessä paikassa aina rannalle saakka, josta ne kuitenkin käännytettiin takaisin. Liittoutuneet saisivat yhdistettyä kaikki viisi D-Day-rantaa vasta kesäkuun 12.