myöhäinen Triaskausi oli pidentynyt aikaväli, jossa sukupuuttojen määrä oli kohonnut ja syntyvyys oli vähäistä ja joka ilmeni sarjana sukupuuttoja Karnian, Norian ja Rhaetian aikana. Useimmat näistä sukupuutoista tapahtuivat merialueilla, ja ne kohdistuivat erityisesti radiolegioihin, konodontteihin, simpukoihin, ammonoideihin ja riuttoja rakentaviin eliöihin. Maalla myöhäisen triaskauden joukkosukupuutto on paljon hatarampi, ja se on keskittynyt pääasiassa tetrapodisiin selkärankaisiin (sammakkoeläimiin ja matelijoihin), vaikka jotkut työntekijät kannattavat maakasvien äkillistä end-triaskauden (TJB) sukupuuttoa. Laajassa kirjallisuudessa ei kuitenkaan yksilöidä maakasvien suurta sukupuuttoa TJB: ssä, ja palynologisten tietojen kattavassa tarkastelussa todettiin, että TJB: n kasvillisuusmuutokset olivat epäyhtenäisiä (erilaisia muutoksia eri paikoissa), eivät synkronisia eivätkä viittaavia maakasvien joukkosukupuuttoon. Väitteet Itä-Grönlannin TJB: n kasviekologian ja monimuotoisuuden huomattavasta häiriintymisestä viittaavat paleoflorassa tapahtuneeseen paikalliseen muutokseen, jonka taustalla ovat paljolti litofacien muutokset, jotka johtavat tafonomisten suodattimien muuttumiseen. Kasvien sukupuutot TJB: ssä olivat paleogeografisesti paikallisia tapahtumia, eivät maailmanlaajuisia. Uusien ja tarkempien stratigrafisten tietojen avulla koettu tjb-tetrapodien sukupuutto on lähinnä karkean ajallisen resoluution, kootun korrelaatioefektin, artefakti. Myöhäisen triaskauden sammakkoeläimet, archosaurit ja synapsidit eivät ole keskittyneet TJB: hen, vaan tapahtuvat sen sijaan porrastetusti, alkaen Noriansaarilta ja ulottuen Hettangiansaarille. Tjb: n maaekosysteemissä oli häiriöitä, mutta ne olivat vaatimattomampia kuin yleensä väitetään. End-triaskauden ei-mariinisten bioottisten tapahtumien ekologinen vakavuus on maailman mittakaavassa suhteellisen alhainen. Triaskauden lopun bioottinen vaihtuvuus johtui todennäköisesti Campin (Keski-Atlantin magmaattisen provinssin) purkauksista, jotka aiheuttivat merkittäviä ympäristöhäiriöitä (jäähtyminen, lämpeneminen, happamoituminen), mutta vaikutukset Ei-mariiniseen eliöstöön näyttävät olleen paikallisia, ohimeneviä eivätkä katastrofaalisia. Pitkän aikavälin muutokset maan eliöstössä koko TJB: n alueella ovat monimutkaisia, diakronisia ja todennäköisesti ilmastoon perustuvia evolutiivisia muutoksia, jotka liittyvät vaihteleviin taustasukupuuttolukuihin, eivät yksittäisiin äkillisiin tai joukkosukupuuttoihin.