… spermatogeneesin viimeinen vaihe, pyöreät spermatidit kypsyvät virtaviivaisiksi siittiöiksi, jotka voivat uida naaraiden lisääntymiskanavien läpi hedelmöittämään munia. Tätä prosessia kutsutaan spermiogeneesiksi . Se tapahtuu siementubuluksen adluminaaliosastossa (Kuva 1 ). Spermiogeneesin aikana pyöreät spermatidit käyvät läpi suuria morfologisia muutoksia, kuten flagellumin ja akrosomin kehittymistä, ydinmuodostusta ja tiivistymistä sekä sytoplasman eliminoitumista. Siittiöiden flagellum kehittyy spermiogeneesin alusta lähtien. Aivan nuorimmassa spermatidissa sentriolipari siirtyy solun pinnalle ja toinen kahdesta sentriolista muodostaa aksoneemin, joka työntyy nopeasti ulos solusta. Flagellaariaksonmein muodostava sentriolipari siirtyy sitten takaisin tumaan ja lopulta sisentää sen, jolloin sentrioliin kiinnittynyt plasmakalvo infoldoituu. Aksoneemin kasvaessa siihen lisätään lisälaitteita, kuten mitokondrioita, uloimpia tiheitä kuituja, kuituvaippaa ja rengasta sen keski -, pää-ja päätykappaleiden rakentamiseksi. Flagellumin kehitys on jatkuva prosessi, joka tapahtuu koko spermiogeneesin ajan (Russell et al., 1990). Akrosomi on siittiön pään etupäässä oleva lakin kaltainen rakenne, joka vapauttaa ruoansulatusentsyymejä spermatotsoonien tunkeutumisen helpottamiseksi (Fawcett, 1975). Varhaisen spermiogeneesin aikana Golgin laite tuottaa pieniä vesikkeleitä ja rakeita, jotka lopulta sulautuvat yhdeksi suureksi solukalvon rajaamaksi vesikkeliksi, joka sisältää yhden rakeen, jota kutsutaan akrosomaaliseksi vesikkeliksi. Pian sen jälkeen, kun akrosomaalinen rakkula on kosketuksissa tumaan, se syventää tumaa jonkin verran ja alkaa litistyä pieneksi korkiksi ydinpinnan päälle. Spermiogeneesin edetessä akrosomi jatkaa leviämistään noin 1/3: lle ydinpinnasta, kunnes ydin alkaa venyä. Koska Golgin laite liikkuu poispäin, akrosomi ei näytä kasvavan massaltaan enempää vaan tihenee vähitellen. Myöhäisen spermiogeneesin aikana akrosomi vaeltaa venyvän tuman ventraalisen pinnan yli, ja kypsä akrosomi kattaa lähes koko tuman lukuun ottamatta flagellumiin kytkettyä osaa (Russell et al., 1990). Eri lajien siittiöillä on tunnusomaiset päänmuotonsa. Yleensä nisäkkään siittiön pään muoto on spatulataatti. Rottien ja hiirten sekä muiden jyrsijöiden siittiöpäät ovat kuitenkin jonkin verran sirppimäisiä. Uskotaan, että Manchette, ohimenevä mikrotubulus rakenne muodostuu ytimen ympärille, on tärkeä rooli …