”siirrymme nyt tarkastelemaan ehdotetun hallituksen tuomariosastoa.”Näin alkaa Federalist, nro 78, ensimmäinen ALEXANDER Hamiltonin kuudesta esseestä oikeuslaitoksen roolista Yhdysvaltain perustuslain perustamassa hallituksessa.

Hamilton esitti esseessä kaksi pääkohtaa. Ensinnäkin hän puolusti oikeuslaitoksen riippumattomuutta kahdesta muusta hallinnonhaarasta, toimeenpanovallasta ja lainsäädännöstä. Esitellessään asiaa oikeuslaitokselle hän tuli toiseen tärkeään johtopäätökseen: että oikeuslaitoksella on oltava valtuudet kumota kongressin hyväksymät lait, joita se pitää ”perustuslain ilmeisen sävyn vastaisina.”

esittäessään perustelunsa oikeuslaitoksen riippumattomuuden puolesta Hamilton väitti sen olevan kolmesta haarasta ylivoimaisesti heikoin. Hän sanoi, ettei sillä ollut toimeenpanovallan” miekkaa”, joka on maan asevoimien ylipäällikkö, eikä lainsäätäjän” kukkaroa”, joka hyväksyy kaikki maan hallituksen vero-ja menotoimet. Siinä ei ollut Hamiltonin mukaan ” voimaa eikä tahtoa, vaan pelkästään tuomiota.”

tämän heikkouden seurauksena Yhdysvaltain perustuslaki suojelee oikeuslaitosta kahdelta muulta haaralta sillä, mitä Hamilton kutsui ”pysyvyydeksi virassa.”Unionin perustuslain III artiklan 1 pykälän mukaan-tuomarit hoitavat tehtäviään hyvän käytöksen aikana.”Tekemällä liittovaltion tuomareiden viran pysyväksi eikä väliaikaiseksi, Hamilton väitti, perustuslaki takaa, että tuomareita ei muuteta toisen hallinnon haaran etujen tai päähänpistojen mukaan. Hamiltonin mukaan vakinainen virka tunnustaa myös lain monimutkaisuuden vapaassa yhteiskunnassa. Hänen mukaansa vain harvalla on tietoa ja nuhteettomuutta arvioida lakia, ja virkaan riittäviksi katsotut on säilytettävä sen sijaan, että heidät korvattaisiin.

myös oikeuslaitoksen on Hamiltonin mukaan oltava itsenäinen, jotta se voi täyttää perustuslaillisessa hallituksessa päätehtävänsä: perustuslain asettamien ”tiettyjen oikeuksien tai erioikeuksien” suojelun. Tässä Hamilton ajoi toisen kärkipaikkansa. Hänen mukaansa oikeuslaitokselle on annettava OIKEUSVALVONNAN valtuudet julistaa perustuslain vastaisiksi katsomansa lait mitättömiksi ja mitättömiksi.

perustuslain arvostelijat väittivät, että tuomioistuinvalvonta antoi oikeuslaitokselle enemmän valtaa kuin lainsäädäntöelin. Hamilton vastasi heille Federalist-lehdessä nro 78 väittämällä, että molemmat haarat ovat alempiarvoisia kuin kansan valta ja että oikeuslaitoksen tehtävänä on varmistaa, että lainsäätäjä pysyy perustuslain ja sen luojien ”palvelijana”, ei ”mestarina”:

ei ole olemassa kantaa, joka riippuisi selkeämmistä periaatteista kuin se, että jokainen valtuutetun viranomaisen säädös on mitätön, toisin kuin komissio, jonka alaisuudessa sitä käytetään. Näin ollen mikään perustuslain vastainen säädös ei voi olla pätevä. Tämän kieltäminen merkitsisi sen vahvistamista, että sijainen on suurempi kuin päämiehensä, että palvelija on isäntänsä yläpuolella ja että kansan edustajat ovat itse kansaa ylempiä.

vaikka tuomioistuinvalvontaa ei erikseen mainita perustuslaissa, U.S. Supreme Court vakiinnutti käsitteen legitimiteetin, kun se kumosi kongressin vuoden 1803 asiassa Marbury v. Madison, 5 U. S. (1 Cranch) 137, 2 L. Ed. 60. Tuomioistuimet olivat hyväksyneet tuomioistuinvalvonnan 1900-luvulle tultaessa, mikä sai jotkut arvostelijat uskomaan, että tuomioistuinten liian aktiivinen valvonta oli antanut tuomioistuimille liikaa valtaa. Riippumatta siitä, ovatko tuomioistuimet osoittaneet ”oikeudellista aktivismia” kumoamalla lainsäädännön, Hamilton oli oikeassa ennakoidessaan, että Yhdysvaltain korkein oikeus ja alemmat oikeusistuimet suojelisivat ihmisten Perustuslaissaan määrittelemiä oikeuksia.