Eva Hesse, (s.11. tammikuuta 1936 Hampuri, Saksa—kuoli 29. toukokuuta 1970 New York, New York, Yhdysvallat), saksalaissyntyinen yhdysvaltalainen taidemaalari ja kuvanveistäjä, joka tunnetaan epätavallisista materiaaleista, kuten kumiputkista, lasikuidusta, synteettisistä hartseista, narusta, kankaasta ja langasta. Hessen ura oli tuottelias mutta lyhyt, ja hänen vaikutuksensa 34-vuotiaana tapahtuneen kuolemansa jälkeen on ollut laaja.

Britannica Quiz

Modern Art: Who Sculpted It?

jos haluat nostaa modernin taiteen peliäsi, tämä on visailu sinulle.

saksanjuutalaiseen perheeseen syntynyt Hesse oli noin kolmevuotias, kun hänen vanhempansa jättivät suurperheensä taakseen ja pakenivat natsihallintoa ja saapuivat New Yorkiin vuonna 1939. Hänen vanhempansa erosivat vuonna 1945, ja hänen äitinsä teki itsemurhan vuotta myöhemmin. Traumaattisesta ja traagisesta varhaisesta elämästään huolimatta Hesse oli taitava opiskelija. Teini-ikäisenä hän halusi jo harrastaa taidetta, ja hän kävi Taideteollisen korkeakoulun (nyk. Hän jatkoi opintojaan Brooklynin Pratt-instituutissa (syyskuusta 1952 joulukuuhun 1953), Cooper Unionissa (1954-57) ja Yalen yliopiston Taide-ja arkkitehtuurikoulussa (B. F. A., 1959), jossa hän opiskeli taiteilija Josef Albersin johdolla. Valmistuttuaan Hesse palasi New Yorkiin ja elätti taidettaan työskentelemällä tekstiiliyrityksen kuviosuunnittelijana. Vuonna 1961 Hesse esitteli töitään ensimmäistä kertaa näyttelyssä nimeltä ”Drawings: Three Young Americans ” John Hellerin galleriassa. Hän tapasi ja meni naimisiin kuvanveistäjä Tom Doylen kanssa samana vuonna. Hessen ensimmäinen yksityisnäyttely, hänen piirroksiaan esittelevä näyttely, pidettiin vuonna 1963 Allan Stone galleriassa New Yorkissa.

vuonna 1964 hän muutti Doylen kanssa Saksaan 15 kuukaudeksi ja alkoi kokeilla kuvanveistoa kehittäen tyylin, joka sisälsi sensuelleja muotoja ja epätavanomaisia materiaaleja. Hän alkoi käyttää temperamaalia, guassia, metallia, verkkoa, rautalankaa, narua, narua ja muita löydettyjä materiaaleja (hänen työhuoneensa sijaitsi hylätyssä tekstiilitehtaassa) ja alkoi käyttää kaksi – ja kolmiulotteista esitystapaa. Nuo varhaiset ”reliefit” koostuivat futuristisesta konemaisesta kuvastosta (mm.Ringaround Arosie ja Legs of a Walking Ball, molemmat 1965), luultavasti hänen ateljeensa käytöstä poistettujen koneiden inspiroimana.

kun hän ja Doyle palasi New Yorkiin loppuvuodesta 1965, heidän avioliittonsa alkoi horjua ja he erosivat alkuvuodesta 1966. Hessen ura lähti kuitenkin nousuun. Hän jatkoi hybriditeosten luomista ja oli mukana kahdessa merkittävässä näyttelyssä vuonna 1966, ”eksentrinen abstraktio” ja ”Abstrakti Inflationismi ja täytetty ekspressionismi.”Samana vuonna Hesse alkoi tehdä myös itsenäisiä veistoksia, joissa oli muun muassa juustokangasta, lasikuitua ja lateksia, jotka hän osti nestemäisessä muodossa. Hyvin vastaanotettu yksityisnäyttely näistä ja muista Hessen teoksista pidettiin vuonna 1968 Fischbach-galleriassa New Yorkissa.

viimeisinä vuosinaan Hesse esiintyi ympäri Yhdysvaltoja ja saavutti kriittistä suosiota. Vuoteen 1969 mennessä museot kuten Whitney Museum of American Art ja Museum of Modern Art olivat hankkineet hänen teoksiaan pysyviin kokoelmiinsa. Samana vuonna hänellä todettiin kuitenkin aivokasvain, ja seuraavan vuoden aikana hänelle tehtiin kolme epäonnistunutta leikkausta. Hänen kuolemansa jälkeen hän on ollut aiheena monia julkaisuja ja lukuisia yksityisnäyttelyitä, monet niistä kiertäviä näyttelyitä, kuten memorial retrospective New Yorkin Guggenheim Museum 1972, sekä uudempia näyttelyitä Yale University Art Gallery New Haven, Connecticut (1992), San Francisco Museum of Modern Art (2002), Drawing Center ja Juutalainen museo (molemmat New Yorkissa; 2006), Menil Collection Houston (2006), ja University of New Mexico taidemuseo Albuquerque (2010), MM.

Hessen teoksissa (esim.kontingentti, 1969) käytetty lateksi ja lasikuitu ovat vuosien saatossa rappeutuneet (kellastuneet, kovettuneet ja haurastuneet), tulleet liian hauraiksi matkustamaan tai näytteille. Hänen kerrotaan päättäneen työskennellä noiden materiaalien parissa, koska ne olivat ohimeneviä ja näkisivät ajan kulumisen. Kuolinvuotenaan tehdyssä haastattelussa Hessen kerrotaan sanoneen materiaaliensa ongelmallisuutta pohtiessaan: ”elämä ei kestä; taide ei kestä. Ei sillä ole väliä.”