Patrick Boniface on the deaths in combat of regal warriors.

5. huhtikuuta 1697 Ruotsin prinssi Kaarlesta, joka tunnettiin myös nimellä Carl, tuli Ruotsin kuningas 15-vuotiaana isänsä Kaarle XI: n kuoltua.hänen 36-vuotisen valtakautensa aikana Ruotsi menettäisi 10-20% väestöstään niin kutsutun suuren Pohjan sodan aikana.

syntynyt sotilasmaailmaan, jossa Ruotsi oli taistelijoidensa laadusta tunnettu kansakunta, kuningas Kaarle XII sai lisänimen ”viimeinen viikinki” ja menetti henkensä taistelussa. Muut lempinimet nimittivät häntä ”Pohjolan Leijonaksi” ja ”Ruotsin Meteoriksi”. Charlesin kerrotaan sanoneen: ’olen päättänyt, etten koskaan aloita epäoikeudenmukaista sotaa, mutta en koskaan lopeta laillista sotaa muuten kuin kukistamalla viholliseni.”

nuori veri

elämänsä aikana Kaarle XII sai kansaltaan halveksuntaa, koska hän heitti Ruotsin lukemattomiin taisteluihin ja sotiin sekä uhrasi tuhansien sotilaiden hengen. Tänään, yli 200 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, arvostettu elämäkerran kirjoittaja Ragnhild Hatton toteaa, ’ruotsalaisten voidaan kuulla sanovan, että kukaan ei saa riistää heiltä heidän syntymäoikeuttaan riidelläkseen Kaarle XII: sta.”

hänen valtakautensa ensimmäiset vuodet olivat rauhallisia, mutta vuonna 1700 Tanskan, Norjan, Saksin, Puolan, Liettuan ja Venäjän Yhdistyneet joukot aloittivat tuhoisan hyökkäyksen Ruotsin Holstein-Gottorpin protektoraattiin sekä läheisiin Liivinmaan ja Inkerin maakuntiin.

hyökkääjät uskoivat, ettei nuorella ja kokemattomalla kuningas Kaarle XII: lla olisi sisua, taitoja ja päättäväisyyttä johtaa vastahyökkäystä. Ne piti todistaa vääriksi. Kaarle johti taitavasti Ruotsin armeijan useisiin loistaviin voittoihin, vaikka jäi usein alakynteen.

yksi suurimmista näistä voitoista oli Narvan taistelu marraskuussa 1700. Venäläiset alittivat 10 000 miehen vahvuisen Ruotsin armeijan kertoimella neljä yhtä vastaan. Kaarlen taktiikkana oli jakaa venäläisjoukot kahtia ja hyökätä sokaisevan lumimyrskyn suojassa. Monet levottomina taistelukentältä paenneet venäläiset yrittivät poistua ylittämällä turvonneen Narvanjoen ja hukkuivat. Kuningas Kaarlen menestys Narvassa sai Venäjän Pietari Suuren pyytämään rauhaa. Kaarle XII kieltäytyi.

hänen seuraava kohteensa oli Puolan kuninkaan Augustus II: n johtama Puolan ja Liettuan liitto, jonka osapuolet kohtasivat Kliszowin taistelussa vuonna 1702 ruotsalaisten lakaistessa kaiken vastustuksen syrjään. Augustus II syöstiin vallasta, ja hänen tilalleen Kaarle XII asetti Puolan valtaistuimelle nukkehallitsijan liittolaisensa Stanisław Leszczynskin muodossa.

Suuri Pohjan sota jatkui Kaarlen pakottaessa kaikki vihollisensa alistumaan vuoteen 1706 mennessä, jolloin kenraali Carl Gustav Rehnskioldin komentamat ruotsalaiset joukot tuhosivat Saksin ja Venäjän Yhdistyneet armeijat Faustadtin taistelussa.

innokkaana suorittamaan tehtävää, nuori ja peloton Ruotsin monarkki marssi Pietariin, joka oli hänen viimeisen jäljellä olevan vihollisensa, Venäjän, pääkaupunki. Hänen joukkonsa tuhoaisivat Holowczynin taistelussa jälleen paljon suuremman Venäjän armeijan, jonka arvioidaan olevan vähintään kaksinkertainen Kaarlen joukkoihin verrattuna. Kaarle sanoi myöhemmin, että tämä oli hänen ”suosikki” valloituksensa.

voiton varmistuttua Kaarle muutti suunnitelmiaan ja marssitti joukkonsa kohti Moskovaa idässä sen sijaan, että olisi hyökännyt Pietariin. Tämä osoittautui tuhoisaksi päätökseksi. Venäjän Pietari Suuri väijytti Ruotsin joukot Lesnajassa. Kohtaaminen jätti puolet joukoista kuolemaan ja venäläiset veivät mukanaan arvokkaita tarvikkeita ja tykistön kappaleita.

Ruotsin kuningas Kaarle XII, kuten monet sotilasjohtajat ennen ja jälkeen, kärsi silloin luonnon käsissä. Venäjän ankara talvi-ilmasto vaati kuolettavan veronsa, kun ruotsalaiset marssivat kohti Ukrainaa,jossa he viettäisivät talven.

venäläiset saivat kuitenkin jalansijaa Pultavassa, jossa Ruotsi menetti suuren määrän miehiä. Täällä Kaarle XII oli myös toimintakyvytön muskettikuulan patruunalla, joka lävisti hänen jalkansa. Haava tulehtui verenmyrkytyksestä ja Charlesille nousi kuume.

maanpaossa

tappiota seurasi perevolotšnan antautumisen aiheuttama Nöyryytys, jonka seurauksena Kaarle XII joutui neljäksi vuodeksi maanpakoon Osmanien valtakuntaan. Nämä vuodet kuluivat suunnitelman laatimiseen saadakseen takaisin sen, minkä hän oli menettänyt Nystadin sopimuksen mukaisesti, jonka mukaan Venäjä miehitti Ruotsin Baltian maakunnat ja muokkasi siten Euroopan karttaa seuraaviksi vuosisadoiksi. Ruotsi menetti myös Bremenin ja Pommerin, ja vihamielinen hallitsija otti vallan Puolassa.

Kaarle XII palasi Ruotsiin vuonna 1714. Paljon heikentyneenä hän saattoi kohdata naapurimaansa Tanskan vain tasavertaisin ehdoin. Joulukuussa 1718 koottuaan suuren miesjoukon hän johti hyökkäystä Norjaan tarkoituksenaan häätää Tanskan kuningas, hänen serkkunsa. Sotaretki sujui alusta alkaen huonosti ja Fredrikstenin piirityksen aikana 11.joulukuuta 1718 Kaarle sai surmansa päähän osuneesta laukauksesta oudoissa olosuhteissa, joista kiistellään vielä tänäkin päivänä. Jotkut jopa esittävät, että Kaarle XII ei kuollut vihollisen tulituksessa, vaan hänet murhasivat hänen omalta puoleltaan pettyneet miehet.

kuolinpäivänään Kaarle oli mennyt yön turvin eteenpäin tarkastamaan etulinjan juoksuhaudan rakentamista, joka oli jo vetänyt runsaasti tanskalaisten tulta. Noin 60 ruotsalaista kaivajaa oli nimittäin jo kaatunut tarkkaan muskettituleen. Tanskalaiset käyttivät vihollisen asemien valaisemiseen ”valopommeja”, jotka olivat varhainen muoto tähtikuorista. Juuri kun kuningas seisoi hetkellisesti tutkimassa rakennelmaa, hän syöksyi eteenpäin suurikaliiperisena ammuksena, joka viillettiin hänen päähänsä. Esine meni ohimon alle, suoraan hänen aivojensa läpi ja poistui kallon toiselta puolelta.

kuningas oli kuollut, vain 36-vuotias.

kukaan juoksuhautaa kaivavista miehistä ei nähnyt vahingon aiheuttanutta iskua, mutta yhtä lailla kukaan ei ollut tyytymätön nähdessään hänet kuolleena. Kuningas Kaarle XII oli tuottanut 20 vuotta kestäneellä verisellä sodalla pelkkää kurjuutta Ruotsin tavalliselle kansalle.

heräsi epäilyksiä siitä, kuka olisi saattanut murhata kuninkaan. Epäiltyjä olivat hänen lankonsa, joka lopulta seurasi häntä kuningas Fredrik I: nä, ja itse asiassa jokainen varakas ruotsalainen, joka kärsi Kaarlen 17%: n varallisuusverotuksesta sotiensa rahoittamiseksi.

yksi mahdollinen yhteys tähän ehdotukseen oli se, että muutaman kuukauden kuluttua kuninkaan kuolemasta hänen vihattu pääministeri, halveksitusta veropolitiikasta vastuussa ollut Paroni Goertz yritettiin teloittaa. Vielä yksi skenaario liittyi kuningas Fredrikin sihteeri André Sicre, joka tunnusti tappaneensa Kaarlen, joskin hourailun kourissa; kun hän oli toipunut, hän perui lausuntonsa.

lopuksi on erikoinen kertomus kuninkaan kirurgilta Melchior Neumannilta, joka jätti kiehtovia huomioita kirjan sisäkanteen. Neumann kirjoitti nähneensä unta, että hän näki kuolleen kuninkaan palsamointipöydällä. Sitten kuningas heräsi henkiin, tarttui Neumannin vasempaan käteen ja sanoi: ”Te tulette todistamaan, kuinka minua ammuttiin. Tuskastuneena Neumann kysyi: ”Teidän Majesteettinne, ystävällisesti kertokaa, ammuttiinko Teidän Majesteettinne linnoituksesta? Kuningas vastasi: ”Ei, Neumann, es kam einer gekrochen .”

kuningas Kaarle XII: n muumioituneet jäännökset ovat tukholmalaisen kirkon pihalla, mutta ne on kaivettu ylös peräti kolme kertaa, viimeksi vuonna 1917 oikeuslääketieteellisiä tutkimuksia varten. Tulokset ovat epäselviä; kun’ ruotsalainen meteori ’ putosi, kansa korvasi hänet hänen kuolemaansa liittyvällä mysteerillä.

Tämä artikkeli on julkaistu sotahistoriallisia asioita käsittelevässä lokakuun 2018 numerossa. Lue lisää lehdestä ja tilaamisesta täältä.