Afganistanin Mujahideen-ryhmät olivat tärkeimmät poliittiset ja sotilaalliset voimat, joiden taistelu johti Neuvostoliiton vetäytymiseen Afganistanista. Mujahideen-ryhmien muodostuminen maan sisälle vaikutti merkittävästi afgaanien sosiaaliseen, poliittiseen ja kulttuuriseen mobilisaatioon. Koska nämä ryhmät itse olivat seurausta maan joukkokannallepanosta, niillä on myös ideologinen ja organisatorinen asema. Afganistanin Mujahideen-ryhmien organisatorinen ja ideologinen mobilisointi on yksi sisällissodan vähiten tutkituista näkökulmista. Afganistanin Mujahideeniryhmien johtajat tulivat eri henkilö -, perhe -, kieli-ja etnisistä suunnista. Periaatteessa niillä oli paljon yhteistä, mutta käytännössä ne olivat hyvin erilaisia. Yleensä sekä mujahideenien sisäiset että ulkoiset rintamat olivat seurausta maan sosiopoliittisesta liikekannallepanosta. Kuten antropologi Frederick Barth toteaa:

Afganistanin vastarinta eroaa useimmista vastarinta-ja vapautusliikkeistä muualla maailmassa siinä, että se ei perustu yhteiseen poliittiseen ideologiaan. Se ei ole keskusjohtoinen liike, eikä sitä elävöitä visio uudesta uudistuneesta yhteiskunnasta. Sen juuret ovat syvällä kansankulttuurissa ja koostuvat kolmesta pääkomponentista: 1) selkeä ja vaativa käsitys yksilön kunniasta ja itsekunnioituksesta välttämättömänä perustana henkilökohtaiselle identiteetille ja arvolle. 2) halu elää omien paikallisten, hyvin erilaisten perinteiden ja normien mukaan. 3) Islamilainen vakaumus.1