fariseusten Ulkokultaisuus, Matt 23:1-12

Jeesus oli tähän aikaan täynnä pyhiinvaeltajia eri puolilta Israelia, jotka olivat tulleet viettämään pääsiäisjuhlaa. Puhuen heille ja omille opetuslapsilleen Jeesus varoitti heitä juhlallisesti kirjanoppineista ja fariseuksista (vrt. Mark. 12:38-40; Lk.20: 45-47). Tämä puhe kokonaisuudessaan löytyy vain Matteuksesta. Jeesus aloitti tunnustamalla, että he istuivat Mooseksen istuimella. Vaikkei hän sanonut sitä kovin sanoin, hän antoi ymmärtää, että he olivat vallananastajia, jotka eivät olleet Mooseksen todellisia seuraajia. Heidän asemansa on kuitenkin tunnustettava. Niinpä hän sanoi heille, ”kaikki siis mitä he pyytävät teitä tarkkailla, että tarkkailla ja tehdä” (23:3).

käskemällä heitä noudattamaan ja tekemään niin kuin fariseukset heitä opettivat, Jeesus ei suinkaan tarkoittanut sitä, että heidän tulisi noudattaa fariseusten vääriä opetuksia, vaan pikemminkin niitä opetuksia, jotka luonnollisesti ja oikein saivat alkunsa Mooseksen laista. Yleensä fariseukset kannattivat lakia, ja heidät tulisi tunnustaa tästä.

Jeesus jatkoi kuitenkin heti huomauttaen heidän tekopyhyydestään ja käski kansaa: ”mutta älkää tehkö heidän tekojensa mukaan, sillä he sanovat, mutta eivät tee” (jae 3). Sitten hän mainitsi fariseusten ulkokultaisuuden. He panivat raskaita taakkoja ihmisten harteille, mutta eivät halunneet tehdä mitään kuorman keventämiseksi. Heidän omat tekonsa tehtiin ihmisten eikä Jumalan tarkkailtaviksi. He levittivät fylakteriansa, kirjoituksia, jotka he tavallisesti sitoivat otsaansa ja vasempaan ranteeseensa, sisältäen raamatunkohdat 2.Moos. 13:3-16; 5. Moos. 6:5-9 ja 11:13-21. Näin he tekivät, eivät ainoastaan rukoillessaan aamulla, vaan koko päivän, jotta ihmiset näkisivät heidät. Mooseksen kirjan 22:12: ssa mainitut tupsut olivat merkki siitä, että he olivat pyhiä miehiä.

Jeesus syytti fariseuksia siitä, että nämä rakastivat juhlien parhaita paikkoja ja synagogan pääpaikkoja. Heitä kutsuttiin mielellään rabbeiksi, jotka tunnustivat olevansa opettajia ja oppineita. Jeesus muistutti heitä siitä, että heidän messiaansa, ”Kristus”, oli heidän isäntänsä ja Jumala oli heidän isänsä. On kiinnostavaa, että hän viittasi Kristukseen eli Messiaaseen Matteuksen 23:8, 10: ssä. Hän sanoi, että fariseukset ja kirjanoppineet olivat unohtaneet Jumalan ja Messiaansa ensisijaisuuden.

Tämä Jeesuksen langettama tuomio kirjanoppineiden ja fariseusten teeskentelystä ei sulje pois järkevää auktoriteetin tunnustamista Israelissa tai kirkossa, mutta kieltää tietysti tekemästä tästä tavoitetta sinänsä. Hän piti heidän edessään sen sijaan toivomuksen olla palvelija tai sellainen, joka palvelee, ja hän sanoi: ”Ja jokainen, joka korottaa itsensä, alennetaan; ja joka nöyrtyy, se korotetaan” (jae 12). Hänen opetuslastensa ei pitänyt pyrkiä rabbiksi ja heitä kiellettiin käyttämästä sanaa isä umpimähkään, vaikka Paavali käytti isää oikein 1.Kor. 4:15: ssä ja Johannes puhui isille 1. Joh. 2: 13-14: ssä. Yleinen opetus on selkeä. Heidän ei pitänyt etsiä sellaisia ihmisiä korottavia arvonimiä kuin rabbi, isä tai pappi saadakseen ihmisten tunnustuksen. Kristuksen opetuslasten ei tule korottaa itseään, vaan pyrkiä palvelemaan toisia ja jättää korotus itse Jumalalle.

Jeesus lausuu kirjanoppineille ja fariseuksille seitsemän Voutia, 23:13-36

tässä jaksossa huipentuen Kristuksen kiistaan kirjanoppineiden ja fariseusten kanssa, heille lausutaan seitsemän juhlallista voutia. Vain Matteus kertoo tämän murskaavan tuomion näistä juutalaisten uskonnollisista johtajista. Nämä ahdistukset, toisin kuin Autuudet, tuomitsevat väärän uskonnon äärimmäisen inhottavaksi Jumalaa kohtaan ja ankaran tuomion arvoiseksi. Mikään Raamatun kohta ei ole purevampi, terävämpi tai ankarampi kuin tämä Kristuksen fariseuksille antama julistus. On merkittävää, että hän erotti heidät, toisin kuin saddukeukset, jotka olivat vapaamielisempiä, ja herodilaiset, jotka olivat poliitikkoja. Vaikka fariseukset yrittivät kunnioittaa Jumalan Sanaa ja ilmaisivat äärimmäistä uskonnollista viettoa, niin he olivat todellisuudessa kauimpana Jumalasta.

hänen ensimmäinen tuomionsa kohdassa 23:13 liittyi siihen, että he tekivät kaikkensa sulkeakseen muut ulkopuolelle. Väärä uskonto ja teeskentely ovat aina totuuden pahimpia vihollisia ja paljon vaarallisempia kuin moraalittomuus tai välinpitämättömyys. Juutalaisten uskonnollisina johtajina heitä pidettiin syyllisinä Jumalan edessä siitä, että he olivat tukkineet tien toisilta, jotka yrittivät päästä Jumalan valtakuntaan.

jakeessa 14 mainitaan toinen voi-huuto, jossa kirjanoppineita ja fariseuksia syytettiin leskien talojen ahmimisesta ja pitkien rukousten esittämisestä tehdäkseen vaikutuksen muihin. Tämä jae on kuitenkin jätetty pois useimmista käsikirjoituksista, eikä sitä luultavasti tulisi pitää oikeutetusti osana tätä raamatunkohtaa. Se on saatettu lisätä Markuksen 12:40: stä ja Luukkaan 20: 47.117: stä, jos se lasketaan mukaan, se nostaisi ahdistusten kokonaismäärän kahdeksaan seitsemän sijasta.

Matteuksen 23:15: ssä mainitaan toinen voi. Siinä fariseukset kuvailtiin äärimmäisen tarmokkaiksi sekä maalla että merellä tekemään käännynnäisiä juutalaiseen uskontoon. Mutta kun he menestyivät, Jeesus sanoi: ”te teette hänestä kaksin verroin enemmän helvetin lapsen kuin itseänne.”Tarkoittaessaan helvettiä Kristus käytti sanaa Geenna tai Gehenna, joka viittaa ikuiseen kadotukseen eikä Haadekseen, pahojen väliaikaiseen asuinsijaan välitilassa. Sekä fariseukset että heidän käännynnäisensä päätyisivät ikuiseen kadotukseen.

kolmas voi-huuto mainitaan jakeessa 16, joka perustuu fariseusten juonitteluun, sillä he katsoivat, että temppelin kullalla vannominen sitoi valan. Jeesus tuomitsi heidät sekä tyhmiksi että sokeiksi, koska ilmeisesti kulta oli merkityksetön, ellei temppeli pyhittänyt sitä, ja alttarilla oleva lahja oli merkityksetön, ellei alttari antanut sille merkitystä. Toistaen syytöksensä hän julisti jakeessa 19: ”te tyhmät ja sokeat; sillä kumpi on suurempi, lahja vai alttari, joka lahjan pyhittää?”Niinpä Kristus päätteli, että temppeliin perustuva vala oli sitova, samoin kuin taivaaseen perustuva vala sisälsi Jumalan ja valtaistuimella istuvan Jumalan valtaistuimen merkityksen.

jakeessa 23 mainittu neljäs voi-huuto liittyy kymmenysten tekopyhyyteen. Vaikka he olivat niin kiinnostuneita maksamaan kymmenykset pienimpään mausteeseen eli siemeneen, niin he jättivät pois todella tärkeät asiat: lain tottelemisen ja armon ja uskon ilmaisemisen. Hän toisti syytöksensä, että he olivat sokeita, siivilöivät hyttysen tai pienen hyönteisen, mutta nielivät kamelin. Hän puhui tietenkin kuvaannollisesti siitä, miten he käsittelivät pikkuasioita, mutta jätti pois todella tärkeät asiat.

viides voi-huuto lausutaan jakeessa 25, jossa hän toisti syytöksen, että he olivat tekopyhiä, pelkkiä näyttelijöitä, jotka näyttelivät osaa. Hän syytti heitä siitä, että he puhdistivat maljan ja lautasen ulkopuolen, mutta eivät välittäneet siitä, mitä sisällä oli, missä siisteydellä todella on merkitystä. Hän tarkoitti tällä, että he olivat kiinnostuneita seremoniallisesta puhtaudesta, siitä, mitä ihmiset noudattivat, mutta eivät todellisuudessa olleet kiinnostuneita pyhyydestä. Vaikka he noudattivat puhdistusmenoja, he eivät olleet kiristyksen ja kohtuuttomuuden yläpuolella.

jakeessa 27 Jeesus mainitsi kuudennen voi. Tässä hän kuvaili niitä valkoisiksi haudoiksi, haudoiksi, jotka oli tehty ulkoa kauniiksi ja valkoisiksi, mutta jotka olivat sisältä täynnä vainajien luita. Tämä valaisi sitä, että fariseukset olivat ulkonaisesti vanhurskaita, mutta sisältä täynnä ulkokultaisuutta ja vääryyttä.

Jeesus päätti seitsemännen voi-huudon jakeessa 29, jossa hän syytti heitä profeettojen hautojen rakentamisesta ja niiden koristamisesta koristeilla ja väitti, etteivät he osallistuisi isiensä kanssa marttyyrikuolemiin profeettojen kanssa. Ja Jeesus vaati heidän todistajansa tilille, että he olivat niiden lapsia, jotka tappoivat profeetat, ja sanoi heille jakeessa 32: ”täyttäkää siis isienne mitta.”Toisin sanoen, Tehkää, mitä isänne tekivät, ja tehkää vielä pahempaa. Jeesus viittasi tietenkin siihen, että he aikoivat tappaa hänet, ja siihen, että he myöhemmin vainosivat kirkkoa.

ankarimmin sanoin, jakeessa 33 Jeesus puhutteli heitä: ”te käärmeet, te kyykäärmeiden sukupolvi, kuinka te voitte paeta helvetin kadotusta?”Hän kuvaili kirjanoppineet ja fariseukset myrkyllisiksi käärmeiksi, joiden kohtalona oli kauhistava tuomio, joka oli oleva heidän helvetissä, erityisesti Gehennassa, iankaikkisen rangaistuksen paikassa.

Jeesus julisti jakeessa 34, että hän lähettäisi heidän luokseen profeettoja, tietäjiä ja kirjanoppineita, jotka olivat myös uskovia. Joitakuita he vainosivat, joitakuita he ruoskivat ja ajoivat ulos synagogasta, toisia he tappoivat ja ristiinnaulitsivat. Heidän tekonsa oikeuttaisivat tuomitsemaan heidät siitä vanhurskaasta verestä, joka vuodatettiin maan päälle Kainin surmaaman vanhurskaan Aabelin ajasta (Moos.4:8) Sakariaan, Barakiaan pojan, marttyyrikuolemaan (2 AIK. 24:20-22). Sakarias, joka mainitaan Joojadan poikana 2. aikakirjan 24: 20: ssä, oli todennäköisesti papin pojanpoika ja Barakias hänen todellinen isänsä. Richard Glover, hänen ääriviivat Matteus 23, tiivistää tekopyhyyden ominaisuudet näihin sanoihin, ” Ulkokultaisuus on kova työnjohtaja…elää vain ylistystä ihmisiä … huolehtii itse pieniä asioita uskonnon … käsittelee ulkoisia pääasiassa … kunnioittaa vain mitä on kuollut … löytää pelottava tuomio.”118

nykyinen surullinen luku Israelin luopumuksen päivinä oli uskonnollisten hallitsijoiden pitkän Jumalan asioiden hylkäämisen huipentuma. Jeesus julisti juhlallisesti, että kaikki nämä Jumalan ja Hänen profeettojensa hylkäämisen teot aiheuttaisivat tuomion tälle sukupolvelle, minkä he saattaisivat huipentumaan hylkäämällä Jumalan ainoan pojan. Tämä ennustus täyttyi traagisesti Jerusalemin hävityksessä ja Israelin lasten hajottamisessa yli maan. Jerusalemin, Jumalan kaupungin ja suurenmoisen temppelin, heidän palvontansa Keskuksen, piti hautautua tuhkaan kaunopuheisena muistutuksena siitä, että Jumalan tuomio ulkokultaisuudelle ja synnille on väistämätön.

Lament over Jerusalem, 23:37-39

luultavasti mitkään Jeesuksen sanat hänen julkisessa palveluksessaan eivät ole kaunopuheisempia kuin sanat, jotka on merkitty muistiin Matteuksen Kristuksen valitukseen Jerusalemista (vrt. Hänen aikaisempi valituksensa Jerusalemista, Lk 19: 41-44). Tässä paljastetaan Jumalan särkyvä sydän kansan tähden, jota Jumala rakasti, ja kuitenkin kansan, joka torjui tuon rakkauden ja tappoi ne, jotka Jumala lähetti heidän luokseen. Luku, joka sisältää ankarimman syytöksen mistä tahansa Kristuksen puheesta, ”päättyy nyyhkytyksiin ja kyyneliin”, kuten Criswell kuvailee.119 Jeesus sanoi: ”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikasensa siipiensä alle, ja te ette tahtoneet!”(Mt 23: 37). Jerusalemille osoitetun puheen toistaminen merkitsee sitä syvää tunnetta, jolla Jeesus puhui, ja sitä voidaan verrata Samuelin kirjan 18:33:n vastaavanlaisiin toistoihin, missä Absalomia puhutellaan näin; Jeesuksen toistuvaan puheeseen Martalle Luukkaan 10:41: ssä; ja kutsuun Saulille Apt.9: 4: ssä.

Jerusalem, joka tarkoittaa ”rauhan kaupunkia”, oli näyttämö, jossa vuodatettiin profeettojen verta ja heitettiin kiviä niiden päälle, jotka toivat rakkauden sanoman. Sekä ”killest” – että ”stonest” – verbit ovat preesens-aikamuotoja, joissa puhutaan tavanomaisesta tai ominaisesta toiminnasta. Yhä uudelleen profeettoja oli tapettu ja kivitetty, eikä loppu ollut vielä tullut. Kanan tai minkä tahansa emolinnun kuva viittaa poikasten poikueeseen, joka kokoontuu suojasiipien alle, mikä on tuttu kuva Raamatusta (5.Moos. 32:11; Ps. 17:8; 61:4).

kuinka traagisia sanat olivat: ”Ethän!”Jumala halusi pelastaa heidät, mutta he halusivat kääntyä pois. Ei ollut muuta jäljellä kuin tuomita, ja Jeesus teki tämän Matt.23:38: ssa: ”Katso, teidän huoneenne on jätetty teille autioksi.”Talolla” hän epäilemättä tarkoitti kaupunkia. Se saattoi kuitenkin liittyä myös itse kansakuntaan, jonka oli määrä kärsiä ankarasti hajaannuksesta ympäri maailmaa. Autioksi jätetty ilmaisu sisältyy yksinkertaiseen verbiin, joka tarkoittaa yksin jättämistä. Kuinka yksin onkaan kaupunki, kansa tai yksilö, josta Jumala on poistunut.

tämän synkkyyden ja tuomion keskelläkin on kuitenkin annettu valonsäde jakeessa 39, Kun Jeesus sanoi: ”Sillä minä sanon teille: te ette tule näkemään minua tästedes, ennen kuin sanotte:’ Siunattu on Hän, joka tulee Herran nimeen.”Sukupolvi, jolle hän puhui, oli todellakin jäävä autioksi, traagisesti yksin, mutta oli toivoa tulevasta sukupolvesta, sukupolvesta, joka kääntyisi jälleen Herran puoleen. Näillä sanoilla Jeesus lopetti viimeisen julkisen puheensa ja poistui temppelistä viimeisen kerran (vrt. Mt 24: 1).

Mooses oli kirjoittanut kauan sitten Mooseksen kirjassa 30.:1-3, ” Ja kun kaikki tämä tapahtuu sinulle, ja sinä palautat sen mieleesi kaikissa pakanakansoissa, joihin Herra, Sinun Jumalasi, on sinut karkoittanut, ja palaat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä, niinkuin minä tänä päivänä käsken sinun, sinä ja sinun lapsesi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, niin että Herra, Sinun Jumalasi, kääntää sinun kohtalosi, armahtaa sinua ja kokoaa sinut kaikista pakanakansoista, joihin Herra, Sinun Jumalasi, on sinut hajottanut.”Mooses jatkoi ennustamalla heidän uudelleenkokoamisensa ja maan omistamisensa (Deut.30:4-5). Moos. 30: 6: ssa hän sanoi: ”Ja Herra, Sinun Jumalasi, ympärileikkaa sinun sydämesi ja sinun jälkeläistesi sydämen, niin että rakastat Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi, jotta saisit elää.”

Vanhasta testamentista löytyy usein muitakin viittauksia samaan herätykseen. Jesajan profetioiden loppuluvuissa mainitaan yhä uudelleen Israelin tuleva herätys, kuten esimerkiksi Jesaja 65: 18-25: ssä. Jeremia ennustaa samalla tavalla Israelin tulevan ennallistuksen Jeremiassa 30:1-11; 31:1-14, 27-37. Sakarja puhuu siitä luvussa 8, ja 12:10; 13:1; 14:9-21. Uusi testamentti poimii samanlaisen totuuden Room. 11:25-36: sta ja kuvaa Israelin voittoisana Siionin vuorella Ilm.14: 1-5: ssä. Vaikka on traagista, että Israel ei tiennyt vierailupäiväänsä Kristuksen ensimmäisen tulemuksen aikaan, Israelin jumalinen jäännös, joka odottaa hänen toista tulemustaan istuakseen Daavidin valtaistuimella, kokee Herran siunauksen ja saa uuden sydämen ja uuden hengen, josta Hesekiel puhui Hesekiel 36:23-28: ssa.

Matteuksen 23.luvun päättävä traaginen nuotti esittelee aikakauden lopun suuren profetian, joka on kirjattu Matteuksen 24-25. kirjaan ja annettu yksityisesti hänen opetuslapsilleen. Tämä puhe kertoo yksityiskohtaisesti ennustuksen tulevasta valtakunnasta ja palkan ja siunauksen ajasta niille, jotka luottavat Herraan.

osa kahdeksan
The Olivet Discourse On the End Of The Age

117 Cf. R. V. G. Tasker, the Gospel According to St. Matthew, s. 217.