on paljon helpompi olla oma vihollinen kuin todellinen ystävä, ja se tuntuu usein paremmalta idealta. Se on turvallista, se valmistaa meitä muiden ihmisten mielipiteisiin ja ajatuksiin, se on ”realistista”, se on ilmiselvää, se on… vaivaton. Asia, joka yleensä lipsahtaa monien ohi on, että ajatuksesi ja ideasi ja uskomuksesi ja havaintosi luovat elämääsi, vaikka et olisikaan tietoinen siitä. Auto on autopilotilla, pointti on ymmärtää, että sinä olet se, joka painaa kaasua, ja missä vaiheessa tahansa, voit valita ohjata.
itsensä rakastaminen on sitä, että on oma paras ystävä, oma huoltaja, oma uskottu ja oma täyttymyksen lähde. Se on raskas tehtävä päästä sinne, ja se on jotain olemme yleensä lannistunut: ihmiset haluavat meidän ostaa ajatus, että ulkoinen onnellisuus tuottaa aitoa täyttymystä. Se pitää kulutusmarkkinat ja omat epävarmuutensa elossa. Mutta se ei useinkaan ole käytännöllistä. Me kaikki lopulta tajuamme, että elämämme eivät mene haluamallamme tavalla (millä tahansa tavalla) ja että meidän tehtävämme on muuttaa niitä.
todellisuudessa omana pahimpana vihollisenaan oleminen on vain yksi tapa huutaa universumille: ”en tehnyt tätä, joten minun ei pitäisi joutua kontrolloimaan tai muuttamaan sitä. En valinnut tätä, joten minun ei pitäisi joutua perumaan sitä.”Me voimme huutaa niin paljon kuin haluamme, mutta loppujen lopuksi ei ole kenenkään tehtävä tai velvollisuus rakastaa tai huolehtia meistä, ja siihen luottaminen on pohjimmiltaan tae siitä, että jossain vaiheessa tai toisessa joku muu kieltää meiltä rakkauden, ja meillä ei ole mitään onnea.
omaksi parhaaksi ystäväksi tuleminen (ja oman pahimman vihollisensa tunnistaminen) on se työ, joka jokaisen meistä on tehtävä, kyse on vain siitä, milloin päätämme tehdä sen. Tässä muutama vinkki, joilla pääset alkuun, miten tiedät, oletko todella liian ankara itsellesi (ja miten käännät asian ympäri):
kiusaat itseäsi, jotta kukaan muu ei voi yllättää sinua asialla, jota et jo ”tiedä”
pelkoa ei voi voittaa maaliin asti. Sukeltaminen kaikkiin mahdollisiin kommentteihin, mielipiteisiin tai negatiivisiin tunteisiin, joita jollakulla on sinua kohtaan, on kuin sukeltaisi ämpärilliseen paskaa, jolla ei ole pohjaa. Se ei suojaa sinua noilta mielipiteiltä, se ei takaa, etteivätkö muut saisi niitä, koska sinä sait ne ensin, se vain tekee sinut alttiimmaksi uskomaan noihin mielipiteisiin ja hyväksymään ne läpitunkevana, yksittäisenä totuutenasi.
parempi tapa lähestyä sitä on yrittää nähdä jokin tietty ”negatiivinen” piirre, jonka kuvittelet omaavasi, sen kontekstissa, kuka olet kokonaisuutena. Toki saatat olla joskus mustasukkainen, mutta olet myös fiksu, hauska tai mukava, tai et ainakaan halua olla enää mustasukkainen. Ole realistinen, ole rehellinen, työskentele tullaksesi mukavaksi sen kanssa, miten koet epämukavuutta sisälläsi. Päätä, onko kyse oman totuuden vastustamisesta vai jonkun toisen omaksumisesta.
luotat muihin ihmisiin enemmän kuin itseesi
Jos näin käy sinulle, sinun on oltava erityisen varovainen, koska jos periaatteessa joku yksi tai kaksi ihmistä lähipiirissäsi on samaa mieltä jostakin, alat luultavasti vain sopeutua siihen tietämättäsi olettaen, että kokonaisuus tietää paremmin kuin yksilö. (Mikä ei pidä paikkaansa. En aio esittää groteskeja historiallisia tosiasioita todistaakseni tämän, uskon, että olemme kaikki tarpeeksi aikuisia käyttääksemme mielikuvitustamme.)
Luota vaistoihisi, vaikka olisit ainoa, joka niin tekee. Luota siihen tarpeeksi pystyä harkitsemaan muiden mielipiteitä, ja verrata niitä vastaan, mitä todella tuntuu. Jos et ole joskus varma, mihin sisäinen kompassisi osoittaa, mietiskele ja kysy itseltäsi:” Näytä minulle ’kyllä’ ”ja katso, miten kehosi reagoi (tee sama”näytä minulle ’ei'”).
annat itsellesi ahdistusta, koska arvostat muiden ihmisten mukavuutta omaasi enemmän