lähes kolme miljoonaa yhdysvaltalaista on kroonisesti saanut C-hepatiittiviruksen (HCV). Kroonista HCV-infektiota sairastavien potilaiden elinajanodote lyhenee väestöön verrattuna, mikä johtuu suurelta osin maksakirroosin, maksan vajaatoiminnan ja syövän kehittymisestä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kaikki syyt aiheuttavan kuoleman riski on pienempi potilailla, joilla on krooninen HCV-infektio ja pitkälle edennyt maksan (maksan) fibroosi (ylimääräisen sidekudoksen kehittyminen), jos saavutetaan Pitkäkestoinen virologinen vaste, mutta vertailut on artikkelin taustatietojen mukaan rajattu niihin, joilla ei ole pitkäkestoista virologista vastetta.

Adriaan J. van der Meer, M. D., Ft., Rotterdamin Erasmus MC University Medical Center, Alankomaat, ja kollegat vertasivat kroonista HCV-infektiota ja pitkälle edennyttä fibroosia tai kirroosia ennen hoitoa (SVR: n kanssa tai ilman) sairastaneiden potilaiden kokonaiselinaikaa koko väestöön. Tutkijat käyttivät aiemmasta tutkimuksesta saatuja tietoja Euroopasta ja Kanadasta tulleista kroonista HCV: tä ja pitkälle edennyttä maksafibroosia sairastavista potilaista. Seuranta alkoi 24 viikkoa viruslääkityksen lopettamisen jälkeen, jolloin SVR: n (määriteltynä HCV-RNA-negatiivisuutena verinäytteessä) saavuttaminen määritettiin. Kussakin virologisessa hoitovasteryhmässä havaittua kokonaiselinaikaa verrattiin Alankomaiden väestön odotettavissa olevaan elossaoloon iän, sukupuolen ja kalenterihetkeen suhteutetulla kuolleisuusluvulla.

yhteensä 530: tä potilasta seurattiin keskimäärin 8, 4 vuoden ajan; seuranta oli täydellinen 454 potilaalla (86 prosenttia), joista 192: lla saavutettiin pitkäkestoinen hoitovaste. Kolmetoista SVR: ää sairastavaa potilasta kuoli, jolloin kumulatiivinen 10 vuoden kokonaiselossaoloaika oli 91, 1 prosenttia, mikä ei eronnut merkittävästi ikä-ja sukupuolivaatimusten mukaisesta kokonaisväestöstä. Sen sijaan 100 potilasta, joilla ei ollut pitkäkestoista virusta, kuoli. Kumulatiivinen 10 vuoden elossaoloaika oli 74,0 prosenttia, mikä oli huomattavasti pienempi verrattuna vakioituun väestöön.

”pitkälle edennyttä maksasairautta ja pitkäkestoista hoitovastetta sairastavien potilaiden erinomainen eloonjääminen saattaa selittyä SVR: n ja maksan tulehduksen ja fibroosin regression, maksan laskimopaineen alentuneen gradientin, maksasolusyövän ja maksan vajaatoiminnan vähenemisen sekä diabetes mellituksen, loppuvaiheen munuaissairauden ja sydän-ja verisuonitapahtumien vähenemisen välisillä yhteyksillä. Vaikka maksakirroosia ja SVR: ää sairastavilla potilailla on edelleen maksasolusyövän riski, vuosittainen maksasolusyövän ilmaantuvuus on pieni ja selviytyminen on huomattavasti parempaa verrattuna niihin, joilla ei ole SVR: ää, kirjoittajat kirjoittavat.